maanantai 26. elokuuta 2013

Gluteeniton mutakakku

Tämä ohje on ollut jo vanhassa blogissakin, mutta laitan sen uudestaan, sillä kakku on herkullista vaikkei gluteenitonta ruokavaliota tarvitsisikaan. Ohje on joskus aikoinaan napattu Maizena-paketin kyljestä.


Suklaatorttu

200 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl maissitärkkelystä (Maizena)
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan: margariinia ja 1-2 rl Maizenaa
1. Sulata rasva ja suklaapalat kattilassa miedolla lämmöllä ja siirrä sivuun (sulatin mikrossa).
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon maissitärkkelys, johon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita joukkoon suklaaseos.
3. Kaada taikina voideltuun ja maissitärkkelyksellä jauhotettuun irtopohjavuokaan.
4. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n.25-30 min (minulla oli 20 cm halkaisijaltaan oleva vuoka). Tortun kuuluu jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista.

22 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä, tämä menee ehdottomasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  2. Mutakakku on aina vain niin hyvää. Hyvä huomio, että Fazerin suklaassa on vehnää. Jos oikein olen katsonut, niin Pandan tummassa suklaassa ei ole vehnää. :)

    VastaaPoista
  3. Voi, mutakakku on niin ihanaa! Omassa versiossani on vehnäjauhoja, täytyy laittaa tämä muistiin jos joskus tarvitaan gluteenitonta versiota.

    VastaaPoista
  4. Enpä oo ikinä ajatellutkaan, että tummassa suklaassa voi olla vehnää.. Olen myös tehnyt gluteenitonta mutakakkua, mutta jyttejauhoon, täytyykin kokeilla seuraavaksi tätä versiota :)

    VastaaPoista
  5. Lidlin tumma suklaa on myös vehnätön. Meillä kun on tuo moniallergikko (kotim. viljat, maito, muna jne), niin tulee tavattua kaikki tuoteselosteet tarkkaan. Maizenasta tulee varmasti rakenteeltaan kevyempi kuin esim. gluteenittomista jauhoseoksista tehdystä kakusta. Kiitos Ebe, että laitat myös erikoisruokavalio-ohjeita! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta... aina välillä täytyy keksiä gluteenitonta tarjottavaa. On varmasti hyvää:).

    VastaaPoista
  7. Hyvä ohje vaikka en gluteenitonta tarvitse. Mutta kun on jäänyt Maizena purkki hyllyyn vähälle käytölle, niin sen saa tähän laitettua.

    VastaaPoista
  8. Olen tehnyt tällä ohjeella ja tykkäsimme kaikki kovin. tarkkana vaan paiston kanssa, ettei paista liian kuivaksi...joitakin kertoja siitäkin kokemusta on....vaan kostutin kakkua reilusti mehulla ja hyvinhän tuo siniinäkin kertoina on kauppansa tehnyt...vadelmaversio meillä tykätyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä on tarkka paiston kanssa ja riippuu paljon vuoan koosta kauanko pitää paistella. Vadelmat sopivat mielettömän hyvin suklaan kanssa, nam!

      Poista
  9. Kiitos kommenteista :D Tätä kyllä kannattaa kokeilla ja jos ensimmäisellä kerralla paistaa liikaa, niin ei hätää, aina voi leipoa uuden kakun :D Saa taas nauttia suklaakakusta!

    VastaaPoista
  10. Kakusta tuli hyvä ja ihanan suklainen, paistossa laitoin leivinpaperin kakun päälle kun pinta alkoi ruskettua vähän liikaa.

    VastaaPoista
  11. Fazerin taloussuklaa EI sisällä vehnää, kuten eivät muutkaan Fazerin suklaat. Samassa tehtaassa käsitellään vehnää, joten nykysäädöksien mukaisesti pakkauksiin lisätiin huomautus: "Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää." Linjasto sijaitsee aivan samassa paikassa kuin ennenkin, kun Keliakialiitto vielä piti Fazerin suklaita gluteenittomina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tarkennus, suklaan ainesosissa ei olekaan vehnää, mutta tuo maininta suklaissa on. Kuluttaja ei voi vaan tietää, mitä tuo saattaa sisältää vehnää-teksti oikeasti tarkoittaa. Eli pelkästään sen takiako joudutaan merkintä laittamaan, jos laitoksessa joissain käsitellään vehnää, vaikka se ei olisi lähelläkään taloussuklaalinjastoa?

      Poista
    2. Anonyymi vastaa: Tämä tiedote löytyy Keliakialiiton sivuilta, se lienee lähimpänä uskottavaa totuutta.
      https://www.keliakialiitto.fi/liitto/nyt/uutiset/?nid=270

      Poista
  12. Ihana! Täytyypi jossain vaiheessa kokeilla tota ohjetta! :)
    Osaatko sanoa että minkälainen tosta kakusta tulee jos sitä säilöö? Pysyykö se vielä ihanan mutaisana jos sen leipoo päivää ennen tarjoilua?
    Olen itse tehnyt mutakakkua joka muuttui kovaksi kun se jäähtyi.. Olihan siinä maku vielä tosi hyvä mutta ei sitä enää oikeen voinut mutakakuksi sanoa.. :D

    VastaaPoista
  13. Korjaa nyt ihmeessä tuohon reseptiin että Fazerin taloussuklaa käy.. Laita siihen vaikka se kommentti että saattaa sisältää vehnää..
    Keliaakikkona olen käyttänyt taloussuklaata vuosia ja aavistuksen hämäännyin tuosta maininnasta :(
    Mutta nyt on kakku uunissa - katsotaan mitä tulee ;)

    VastaaPoista
  14. Tein tämän kakun ja jotain meni kyllä pahasti pieleen :/
    Paistan mutakakkua (vehnäjauhosta tehtyä) normaalisti 22min ja nyt tämä kakku oli ensin uunissa 25min. Jäähdyttyään alettiin leikkaamaan niin sisus oli aivan vetelää (lue; kakkua ei pysty leikkaamaan vaan lusikoimaan), kokeiltiin uudestaan paistoa 25min mutta lopputulos oli yhtä vetelää kun ensimmäisen paiston jälkeen...
    Ei siinä, ihan hyväähän se taikinanakin on mutta kakkulapiolla ei ollut kyllä töitä ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :( Mikäköhän siinä oli? Tämä on kyllä ollut sellainen varma ohje. Yleensä on ollut lähinnä se ongelma, ettei paista liikaa. Tosin uuneissakin on paljon eroja ja jos kakkumassaa on paksulti, niin paistoaika pitenee. Oliskohan siinä käynyt niin, että se oli ensin paistunut liian vähän aikaa ja asia ei enää korjaannut uudella paistolla. Kohoaminen ja kuohkeus tulee lähinnä tuosta kananmuna-sokerivaahdosta ja se ei enää toisessa paistossa toimi, kun vaahdon ilmavuus on hävinnyt.

      Poista
  15. Mainio ohje, kun ystäväpiiristä löytyy muutama gluteeniton. Itse tein soijattomasta Royal-suklaasta ja kakku oli tykätty, maistui melkein suklaavanukkaalle. Kannattaa vaihtelumielessä koklata, nam!

    VastaaPoista
  16. Täsmennys vielä, että Royal on siis myös vehnätöntä suklaata. :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos kun olet laittanut ohjeen uudelleen, sillä tämä on paras mutakakkuohje, mutta sitä ei ole enää Maizenan kyljessä...
    Käytän Brunbergin tummaa suklaata koska se on maidoton. Näin kakusta tulee sekä gluteeniton että laktoositon mikä on tietenkin kätevää juhlapöydässä.
    Kakku lähes paranee pakkasessa ja on pakastettuna kalikkana se on helppo kuljettaa juhlapaikalle.

    VastaaPoista