Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. marraskuuta 2017

Piparikirjapino ja muita piparitöitä

Syksyllä oli mielenkiintoinen pipariprojekti ja sain tehdä Akateemisen kirjakaupan jouluesitteeseen kansikuvan piparitalon. Ideana oli siis piparikirjoista koostuva piparkakkutalo. Sain suunnitelman millaista halutaan ja aloin koota kirjoja. Haasteena oli kestävyys, koska syksyllä kosteutta ilmassa riittää ja päädyin kuivattamaan piparit muovilaatikoissa, joihin laitoin isoja kosteudensitojapusseja. Tämä ratkaisu toimi aika hyvin ja kuvat saatiin otettua. Itse en ehtinyt kovin kummoisia kuvia ottaa itse tilanteesta, mutta kansikuvasta tuli tälläinen:


Viime joululta jäi myös muutamia kuvia päivittämättä ja yksi piparitöistä oli lastenvaunut.


Tosin vaunuissa ei ollut vauvaa vaan vaahtokarkkeja:)


Kukat ovat sokerimassaa.


Kuusenkoristepipareita tulee joka joulu piperrettyä.


Krumeluuria.



Ja vielä tämän joulun piparitaloja.


Lumiukko on yksi lemppareistani bambien ohella.


Ja ne bambit!




tiistai 28. marraskuuta 2017

Frozen-piparilinna

Ei ole tullut vähään aikaan blogia päiviteltyä, mutta täällä ollaan edelleen :) Piparointiaika on parhaimmillaan ja tein hyvään tarkoitukseen muutaman talon. Yksi oli Frozen-linna, johon tein omat kaavat. Vähän tarvitsisi vielä hiomista, mutta tämä on vasta ensimmäinen versio.



Talossa on valot, mutta yläosaa täytyy muuttaa, jotta valo näkyisi parvekkeen ikkunasta paremmin.


Linnan takana on myös ikkunat.





perjantai 27. marraskuuta 2015

Iso maalaistalo

Tässä ensimmäinen tämän vuoden piparitalo. Toiveena oli iso piparkakkutalo, mukaan karkkeja ja muuta makeaa. Kaavat ovat kirjasta Piparkakkutalot (Ylva Norman & Eva Grane).


Talo takaa. Katto on tehty suklaalaatoista. Levitin temperoidun suklaan muovikalvolle ohueksi levyksi ja leikkasin ne laatoiksi. Laatat kiinnitin suklaalla piparikattoon.


Talon sivu. Tonttu on käynyt kurkkimassa, onkohan talossa kilttejä lapsia :)


Taloa vartioi kiltti lumiukko.


Punatulkkukin lennähti hangelle ihmettelemään.


Mukaan lähti irtopipareita, tässä lumiukkoja.


Lumihiutaleita.


Lähikuvaa.


Tonttujoukko.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Raitapopsit

Löysin Instagramista hauskan raitapopsivideon ja halusin kokeilla miten homma toimii. Tein minttudomino- ja piparipopseja ja kuorrutin ne temperoidulla valkosuklaalla. Osan suklaasta värjäsin punaisella, jotta saan piparminttukarkkien raitoja popseihin.


Kaadoin osan suklaasta pieneen kulhoon, juuri sen verran isoon, että saan popsit kastettua. Jos suklaata olisi käytössä enemmän, astia voisi olla isompi, mutta näin tämä onnistui pienemmälläkin suklaamäärällä.


Pursotin värjätyllä suklaalla ruudukon pinnalle. Raitojen paksuus riippuu pursotettavien suklaajuovien paksuudesta.


Popseihin olin kiinnittänyt tikun valkosuklaalla ja antanut niiden jähmettyä ennen kastamista. Popsi painetaan suoraan suklaaseen.


Kun popsi on pinnan alla, aletaan pyörittämään tikkua.




Samalla nostetaan vähitellen popsi ylös.


Halusin popseihin suklaapiikin ja siksi laitoin tikut kiinni ritilään, joka oli riittävän korkean astian päällä.


Käytin tälläisiä paperinipistimiä, mutta mikä tahansa riittävän vahva nipistin käy.


Kaavin väriä pois pinnalta ja kaadoin lisää puhdasta valkosuklaata ennen uusien raitojen pursottamista. Jos popseja on paljon, väkisinkin suklaa värjääntyy, mutta sitten voi alkaa tekemään vaikka raidat toisinpäin --> valkoisia raitoja punaisessa kuorrutuksessa. Loput suklaasta voi sitten käyttää vaikka suklaakoristeiden tekoon.


Valmiita raitapopseja.


Jouluista fiilistä.


Popsit voi laittaa myös leivinpaperin päälle jähmettymään, mutta minusta nämä kärjelliset olivat vaihteeksi hauskoja.




torstai 11. joulukuuta 2014

Kerroskakku pikkujouluihin

Lisää pimeitä kuvia :) Tämän kerroskakun kuljetin ilman koristeluja yli 250 km:n päähän siskon työpaikan pikkujouluihin. Koristelin kakun vasta perillä ja silloin oli jo pilkkopimeää. Kakun sisältä löytyy mango-passionmoussea ja vadelmahilloa. Kuorrutus on sokerimassaa.


Koristeet ovat siskon toiveiden mukaiset. Kaikki muu on sokerimassaa/marsipaania, paitsi kolikot ovat suklaata.


Possuissa oli osa massasta marsipaania. Possut olivat yksinkertaisia palleropossuja, ikivanha ohje löytyy täältä (myös muita jouluhahmoja).  Täältä löytyy toinen ohje tavallisiin marsipaanipossuihin. Suklaakolikot sivelin hopeisella ja kultaisella kimalletomuvärillä.



Kukkia.


perjantai 4. tammikuuta 2013

Taatelikakku

Huh, päivittämättä on jäänyt jonkin verran juttuja ja taatelikakun muodossa palaan vielä aikaan ennen joulua. Leivoin kaksi isoa taatelikakkua, joista toinen meni mummolaan ja toinen jäi kotiin syötäväksi. Ohje on kirjasta Kotilieden uusi leivontakirja.


Taatelikakku (2-3 kakkua)

500 g kivettömiä taateleita
5 dl vettä
500 g voita
5 kananmunaa
3 3/4 dl sokeria
2 1/2 dl kermaviiliä
1 rkl vaniljasokeria
5 tl soodaa
n. 600 g vehnäjauhoja (8 3/4 dl)
(3 rkl madeiraa)

1. Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja tarkasta samalla, ettei joukosta löydy taatelin siemenkiviä. Keitä taatelit vedessä pehmeiksi.
2. Siirrä kattila levyltä ja lisää paloiteltu voi sulamaan.
3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kermaviili. Sekoita vaniljasokeri ja sooda jauhoihin ja lisää joukkoon. Sekoita lopuksi taateli-rasvaseos (surautin seoksen sauvasekoittimella sileäksi). Mausteeksi voit lisätä madeiraa.
4. Kaada taikina hyvin voidetuihin, korppujauhotettuihin vuokiin, jotka sopivat samaan aikaan uuniin.
5. Kypsennä uunissa ensin 175 asteessa ja pienennä lämpöä kypsymisen loppuvaiheessa 160 asteeseen. Kakut kypsyvät vuokien koosta riippuen noin 60 min.

Koristeeksi riittää hento tomusokerihuntu.


Kakku vain paranee muutaman päivän säilytyksen aikana, joten kiirettä kakun syömisen kanssa ei ole.



perjantai 14. joulukuuta 2012

Iso joulutähti

Kerroskakkuun tarvittiin pari suurta joulutähteä ja sellaisia siis aloin sokerimassasta väkrätä. Vanhassa blogissa on pienempien joulutähtien ohje, jossa on käytetty ruusuterälehtimuotteja apuna. Se kukka olisi ollut näihin aivan liian pieni, joten leikkasin terälehdet paperimallin mukaan.


Lähikuvaa.


Alimmaiseksi tein vihreitä lehtiä.


Lehtisuonimatolla painoin ruotokuvion lehtiin. Tässä on hyvänä apuna ohut muotoilumatto, jolla on helppo painaa tasaisesti terälehti suonimattoon.


Tomuvärillä tomuttelin elävämpää väritystä lehteen.


En ole huomannut tuolta netin syövereistä ohjeita, miten maailmalla isoja kukkia tehdään kerroskakun reunoille sopiviksi. Itse ratkaisin asian niin, että kokosin kukan styroxpohjien avulla. Näin kukan saa valmiiksi kuivatettua reunan muotoon. Lisäksi styroxiin on helppo tökkiä cocktailtikkuja, jotka pitivät terälehtiä oikeassa asennossa.


Kallistin styroxkakkua (helpottaa ylöspäin suuntautuvien terälehtien pysymistä paikoillaan), mutta sitä ennen kannattaa kakku teipata tarjottimeen kiinni tai sitten käyttää reunallista tarjotinta. Muutoin kakku liukuu alta pois, kuten tässä kävi :D  Styroxkakut on myös kiinni toisissaan coctailtikkujen kanssa.


Punaiset terälehdet pienenevät keskustaa kohden. Joidenkin terälehtien alle laitoin foliota kuivumisen ajaksi, jotta kukkasta tulisi ilmavampi.

 Valmis kukka.