keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Suklaamaniaa

Suklaakonvehteja tuli tehtyä ennen joulua ja vielä vähän joulun jälkeenkin aikamoinen määrä. Kermaruusulla on täällä hyvät ohjeet konvehtien tekoon, joten en ole tehnyt omia ohjeita. Teen jossain kohtaa hiukan eri tavalla, mutta periaate on sama. Suklaan temperoin yleensä kivellä, mutta suklaan voi sulattaa varovasti käyttölämpötilaan, jolloin temperointia ei tarvita. Tosin lämpötila lipsahtaa helposti liian korkealle ja silloin suklaa on temperoitava.

Ilman kivialustaa suklaan voi temperoida kulhossa. Tämä on helpompaa vähän suuremmalla suklaamäärällä, vähintään 700 g. Rouhi n. 1/3 suklaasta pieniksi paloiksi. Sulata n. 3/4 osaa suklaasta ylälämpötilaan. Lisää suklaarouhe, annan hetki sulaa ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi, mutta varo ilman sekoittamista suklaaseen. Nyt lämpötilan pitäisi olla käyttölämpötilassa. Ongelmana tässä on se, että suklaan lämpötila vaihtelee olosuhteiden mukaan. Suklaa saattaa kylmetä liikaa tai lämpötila jää liian korkeaksi. Lisättävän suklaan määrän oppii kyllä muutaman kerran jälkeen määrittelemään oikein. Yksi tapa on käyttää lisättävän, pilkotun suklaan tilalla isompaa suklaalevyä. Suklaa jäähtyy ja kun lämpötila on sopivassa käyttölämpötilassa, otetaan loppu suklaapalasta pois sulasta suklaasta.

Joissain suklaasäkeissä on lämpötilat merkittyinä, joihin suklaa sulatetaan ja jäähdytetään, mutta tässä sellaiset yleiset lämpötilat:

Suklaa                             Sulatuslämpötila                Lämpötila kivellä          Käyttölämpötila

Tumma suklaa                     48-50                                 26-28                            30-32

Maitosuklaa                         45-47                                 25-26                            30-31

Valkosuklaa                         40-42                                 24-25                            28-29


Lime-kookos-valkosuklaa.


Tämä muotti on korkea ja kapea. Hankala käsitellä, mutta hauska malli.


Nämä ovat myös lime-kookos-valkosuklaa.


Glögi-punaherukka-karamellisoitu manteli+tumma suklaa.


Salmiakki-maitosuklaa.







Mango-passion.


Dulce de leche.


Karpalo-karamellimanteli.


Karpalo.


Karpalo-kinuski.


Minttusuklaa.


Baileys.


Baileys-mantelikrokantti.


Kaneli-wienernougat.


Vadelma-passion.


Piparkakkusuklaa, umpinainen, ei siis täytettä.


Kirsikka.


Kirsikka.


Kirsikka-valkosuklaa.


Osa kuvista on vain Instagramissa, mutta olihan tässäkin jo aikamoinen määrä suklaata :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kakkuja ja koristeita

Hei taas pitkästä aikaa. Ei täältä minnekään olla hävitty, vaikka hiljaiseloa on ollut jonkin aikaa. On ollut muita hommia, välillä sairasteltu flunssaa ja jotain on tullut leivottuakin. Laitan tähän pötköön muutamia päivittämättä jääneitä kakkuja ja koristeita, niin pääsee pikkuhiljaa ajantasalle tekemisissä.

Tässä pari viikonlopun Frozen-teemaista kakkua.


Kuuset ovat onttoja valkosuklaatötteröitä, jotka on päällystetty pikeerillä.


Frozen-kakkukuva ja sokerimassakukkia.


Rusetin koristelin lumihiutalemuotin sisäosalla painamalla kuvioita sokerimassaan ennen rusetin muotoilua.


Anniina Ballerina.


Kakku vähän huonossa valossa kuvattuna.


Barbie-kakku.


Ruusukakku.


Ryhmä Hau-kakkuja






Palomies Sami.


Juna-kakku.


Merenneidot.


Pikku Myy.


Batman-kakku meni 50-vuotissynttäreille eli sopii hyvin isoille sekä pienille.


Suklaakukka joulun glögikakussa.


Koriste hevostytölle.


Yrittäjäjuhliin koriste.




maanantai 4. tammikuuta 2016

Paluu takaisin jouluun

Hyvää uutta vuotta kaikille ja nopsasti taas ohi sujahti sekä joulu että vuoden vaihtuminen. Joulun aikaan oli sen verran touhukasta, että päivitykset jäivät tekemättä, joten vielä hetkeksi paluu takaisin joulun tunnelmiin :)

Kokeilin piparkakkutalojen tekemisestä jääneellä jämätaikinalla Julia M Usherin piparikuusenkoristetta. Ohje löytyy täältä. Minun versioni on paljon yksinkertaisempi, kun tein sen aika pikaisesti, mutta ainakin nyt on ohje testattu. Hyvin toimii :)


Sivusta näkee liitoskohdan.


Mummolaan vein jouluviemisiksi sinisen piparikerrostalon.


Keskimmäinen tytär halusi tehdä oman piparkakkutalon ja siitä tuli hieno! Aivan ilman apuja ja neuvoja :)


Taloon piti saada paljon karkkeja, jopa hirven sarvet ja talon katto ovat lakusta.


Ja lampaassa ranskanpastilleja.


Siili.


Elvari-korujen mukaan tehtyjä pipareita meni joulutervehdykseksi.