Tästä kakusta on jo jonkin aikaa, kun kerran tyttäreni (16 v.) ja hänen serkkunsa (13 v.) innostuivat kakun leivontaan. Autoin kakun kokoamisessa, mutta koristeet ovat täysin nuorten käsialaa. Serkku halusi tehdä hobitti-kakun, kun Taru Sormusten Herrasta on hänen lempparinsa ja erityisesti hobitit.
Koristeet ovat sokerimassaa.
Minusta tosi upeasti tehtyjä hahmoja. Ihan hyvin voisivat alkaa kakkuilu-uralle :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset leipoo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Hyvää isänpäivää!
Lomat on lomailtu ja tällä viikolla on ollut kaikenlaista puuhaa, joten leivonta on jäänyt vähemmälle. Isänpäiväksi kakkukin jäi leipomatta, sillä makea ei sankarille niin hyvin maistu kuin suolaiset herkut. Tyttäret innostuivat leipomaan ruisleipää ja isä saikin lapsilta lahjaksi tälläiset upeasti kuvioidut ruisleipäpalat :D
Kuvioinnissa käytettiin kirurginveistä, joita voi ostaa apteekista.
Leivän päälle tein kalatäytteen graavilohesta, kylmäsavulohituorejuustosta, turkkilaisesta jogurtista, punasipulista, tuorekurkusta, sitruunasta ja mausteista (tilliä ja s.pippuria). Herkkua tämäkin, vaikka ei makeaa olekaan :D

Leppoisaa isänpäiväsunnuntaita kaikille <3
maanantai 7. lokakuuta 2013
Suomen lasten leivontakirja
Tyttäreni sai Ullalta ihanan yllätyksen, kun postista putkahti uuden uutukainen Suomen lasten leivontakirja. Eevalla oli pieni rooli kirjan teossa, hän koristeli muutamia pipareita kirjaan. Tytär oli innoissaan lahjasta, sillä hän mielellään leipoo helppoja herkkuja. Hän jopa suunnitteli leipovansa kaikki kirjan ohjeet läpi :D
Ensimmäinen ohje on mustikkapiirakka, jossa taikinan ainesosat vain sekoitetaan. Ei tarvitse vaahdottaa mitään ja hyvää syntyy helpolla sekä nopeasti. Sillä aikaa kun olin kaupassa käymässä, oli tytär tekaissut piirakan valmiiksi.
Vaniljajäätelön kruunaa piirakan.
Kirjassa on sekä suolaisia että makeita ohjeita, joten moneen makuun löytyy leivottavaa.
Jätä minullekin pala!
Kiitokset Ullalle, tytär oli mielissään ja kirjalle löytyy varmasti paljon käyttöä :D

maanantai 19. elokuuta 2013
Sateenkaari Barbien mekossa
Viikko sitten oli nuorimmaisen synttärit ja hänen toiveenaan oli sateenkaarimekkoinen Barbie-kakku. Kakku oli täytetty mansikalla ja minttusuklaalla maustetulla kermavaahdolla. Kuorrutus on värjättyä kermavaahtoa. Lisää kimallusta mekkoon sain ripottelemalla hiukan pinkkiä värisokeria. Nuken vartalon yläosa on päällystetty sokerimassalla ja koristeltu keltaisella värisokerilla.
Synttärisankari ja sankarin isosisko sekä yksi serkuista koristelivat piparit. Helpotti meikäläisen juhlavalmisteluja suuresti ja lopputuloksesta tuli upea!
Lapsilla on paljon hyviä ideoita, taidan napsia niitä hiukan omaan käyttöökin :D
Leivoin gluteenittoman lakkakääriksen toiseksi "täytekakuksi" aikuisempaan makuun. Useimmat lapset kun eivät ole hillan ystäviä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Rantalomapiparit
Kummityttöni (13 v) oli meillä kyläilemässä ja koska ristiäispipareista oli jäänyt taikinaa yli, hyödynnettiin se rantalomapipareihin. Siskollani oli synttärit tulossa ja siitä tuli idea tehdä hänelle oma piparikori. Kummityttöni mietti äitinsä lempiasioita ja ensimmäisenä tuli mieleen sukeltaminen (siskoni harrastus). Katseltiin piparimalleja netistä, mutta sieltä ei oikein mitään kivaa löytynyt. Toki kaloja ja meritähtiä... sen sellaista, mutta sukellusvälineet ovat aika tylsiä. Toinen siskoni lempiasia on aurinko ja ranta. Ehdottomasti kesäihminen!! Rantaloma-aiheesta löytyi vaikka mitä kivaa ja yhdessä katsottiin uimapuvun, ananaksen ja varvastossujen malli netistä. Muut piparit on otettu muoteilla. Annoin vinkkejä ja tein kuorrutteet valmiiksi, mutta muuten lapset hoitivat leipomisen ja koristelun itse (myös tyttäreni leipoivat, paitsi vanhin ei ollut kotona).
Kesäbikinit. Tämä oli yksi siskon lemppareista, kun hän näki piparit.
Ihanat kesäiset värit.
Ananas ja uikkari.
Nämä pusuvalaat olivat minun lemppareitani. Taidankin palkata tytön meille piparileipuriksi, ihania ideoita :D
Piparikori.
Tarjottimella omien tyttärien aikaansaannoksia. Heiltä on pipareiden koristeluinnostus jostain syystä vähän laantunut :D Kauniita pipareita kyllä nämäkin.
Vesimelonit olivat söpön herkullisen näköisiä.

perjantai 8. helmikuuta 2013
Sitruunamuffinssit
Keskimmäinen tytär leipoi sitruunamuffinsseja ja yhdessä koristelimme ne mansikkaisella kuorrutteella, lumijauheella ja kuivatuilla kanervankukilla. Muffinssien ohje on kirjasta Leila Lindholm, Pala kakkua - ja paljon muuta, mutta työvaiheissa teimme pieniä muutoksia.
Sitruunamuffinssit (6 isoa tai 12 pientä muffinssia)
100 g voita
2 dl maitoa
1 pestyn sitruunan raastettu kuori (laitoimme lisäksi hieman mehua mukaan)
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1.Kuumenna uuni 175 asteeseen, kun leivot isoja muffinsseja tai 200 asteeseen pieniä muffinsseja varten.
2. Sulata voi ja anna jäähtyä.
3. Vaahdota kanamunat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Sekoita vaahtoon vaahtoon raastettu sitruunankuori ja vuorotellen maitoa, sulatettua voita ja kuivia aineita. Älä vatkaa liian voimakkaasti tai pitkään.
5. Täytä muffinssivuoat 2/3 taikinalla.
6. Kypsennä muffinsseja uunin keskiosassa 20 min (isot muffinssit) tai 12-15 min (pienet muffinssit).
7. Anna jäähtyä ja koristele mieleisellä tavallasi.
Kuorrutukseen laitoimme puoli litraa valutettuja pakastemansikoita soseeksi surautettuna, 2 dl vispikermaa ja paksua vaniljatäytettä (sitä, mitä on esim. wienereissä).
Sitruunamuffinssi sisältä. Ei mitään erikoista, mutta perushyvää ja helppoja tehdä :D
Kirjassa oli tästä perusohjeesta useita eri muunnoksia eli makua voi muutella lisäämällä taikinaan marjoja, suklaata tai vaikka omenanpaloja ja kanelia.

perjantai 4. tammikuuta 2013
Tzatzikikakku
Nuoriso valitsi tehtäväkseen Tzatzikikakun Ullan kirjasta:Suloiset suolaiset. Toinen vaihtoehto olisi ollut sushikakku. Moni muukin herkku kirjasta kiinnosti, mutta nuo kaksi olivat ykköset.
Minusta Tzatzikikakku olisi parhaimmillaan kesällä, sillä kuumana kesäpäivänä tämä kakku maistuisi varmasti. Raikasta ja pirtsakkaa. Itse olisin halunnut maistaa sushikakkua. Mutta nuoriso piti päänsä ja tämän he siis halusivat tehdä :D
Tzatzikikakku
Pohja:
200 g vaaleaa leipää (käytössä oli maalaiskauraleipää)
75 g margariinia
Täyte:
400 g tuorekurkkua
400 g turkkilaista maustamatonta jogurttia
200 g fetajuustoa
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 dl tuoretta minttua silputtuna (kaupassa ei ollut minttua, Välimeren yrttisekoitus oli korvaavana)
1/2 dl ruohosipulia silputtuna
1 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
Koristelu:
1 tuorekurkku
fetajuustoa
ruohosipulia
1. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Raasta tai pilko tuorekurkku hienoksi, sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja murusteltu fetajuusto. Murskaa valkosipulinkynnet ja lisää ne silputun mintun ja ruohosipulin kanssa täytteeseen. Mausta täyte valkoviinietikalla, mustapippurilla ja suolalla.
2. Hienonna leivät ja sulata rasva. Sekoita ne keskenään ja kaada seos leivinpaperilla vuoratun, halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Kuumenna sitruunamehu ja liuota kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet siihen. Kaada liuos ohuena nauhana täytteeseen hyvin sekoittaen ja kaada täyte pohjan päälle.
3. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään peitettynä yön yli. Irrota kakku vuoastaan ja leikkaa kokonaisesta tuorekurkusta esim. juustohöylällä pitkittäissuunnassa siivuja. Koristele kakku kurkkusiivuilla ja ripota pinnalle fetajuustoa ja ruohosipulisilppua. Koristelu kannattaa tehdä vasta hieman ennen tarjoilua, sillä kurkut saattavat valuttaa nestettä.
Tytöt koristelivat kakun oman makunsa mukaan kiehkura- ja tähtikurkuilla :D
Kirjan tyylikäs kakku:

Kasvispatonki
Meillä on tämän viikon ollut siskoni tyttäret joululomailemassa ja viettämässä rauhallista maalaiselämää (ehkä liiankin rauhallista :D ). Tekemistä toki aina löytyy, mutta mitään erikoista viihdykettä täällä ei ole. Lapset halusivat leipoa ja tehdä voileipäkakkua, joten kauppareissulla ostin tarpeita heidän valitsemiinsa leivonnaisiin. Nuorimmainen siskoni tytöistä (11 v.) halusi leipoa kasvispatonkeja.
Kasvispatongit (2-3 leipää)
2 dl kasvislientä tai vettä
1/2 palaa (25 g) hiivaa
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria tai siirappia (leipäsiiirappi)
5 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
50 g voita
Täyte:
2-3 porkkanaa
1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1/2 dl voita
1/2 tl aromisuolaa
yrttejä (kuivattuna Välimeren yrttisekoitus, kun ei ollut kunnollisia tuoreita yrttejä kaupassa)
auringonkukansiemeniä (nämä jäivät pois)
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
auringonkukansiemeniä (kaurahiutaleita)
1.Murenna hiiva haaleaan liemeen. Sekoita kunnes hiiva liukenee. Lisää suola ja sokeri tai siirappi ja vähitellen jauhot. Sekoita joukkoon lopuksi pehmeä rasva. Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi.
2. Silppua porkkanat ja sipuli kattilaan. Lisää rasva ja suola. Hauduta ainekset miedolla lämmöllä ruskittamatta pehmeiksi ja jäähdytä. Lisää yrtit ja auringonkikansiemenet.
3. Jaa taikina 2-3 palaan ja kaaviloi ne neliön muotisiksi levyiksi. Jaa täyte levyjen pintaan tasaiseksi kerrokseksi ja kierrä levyt rulliksi kulmasta aloittaen. Taivuta rullat sarviksi pellille ja leikkaa niihin muutama poikittaisviilto.
4. Kohota leivät peitettynä uudelleen, voitele ja koristele. Paista kasvispatonkeja 175 asteessa noin 30 min.
Meheviä ja maukkaita patonkeja. Hyvin maistuivat iltapalaksi kaikille :D

maanantai 17. joulukuuta 2012
Lasten koristeluja
Lapsista on aivan yhtä hauskaa koristella pipareita kuin äidistäkin. Tosin heiltä into loppuu melko nopeasti ja usein jo parin piparin jälkeen muut leikit kutsuvat. Pipareista siksi harvoin jää "todistusaineistoa", koska ne häviävät suuhun melkein samantien. Ystäväni poika, ekaluokkalainen, oli meillä yhtenä viikonloppuna kyläilemässä ja hän sekä nuorimmaiseni (6 v.) innostuivat leipomaan sekä koristelemaan pipareita. Nyt sain jopa kuvia otettua. Tosin sitä ennen lapset kysyivät ainakin kymmenen kertaa, että joko saa syödä? Piparit uhkasivat mennä massuun jo taikinanakin ;D Äkkiä napsaisin kuvan ja tässä työn tulokset:
Karkit olivat suosittuja koristeita :D
Sydämellinen kettu :D
Kuorrutteen määrä vaihteli kovasti, tässä aikasta sokerinen tapaus!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Maidoton mansikka-marenkikakku
Olin poissa kotoa, kun keskimmäinen tyttäreni soitteli, että voisiko hän ja hänen koulukaverinsa leipoa meillä jotakin. Sanoin, että leipokaa vaan ja kaikkea saa käyttää mitä kaapista löytyy. No, tavalliset kermat olin ehtinyt käyttää loppuun, mutta jääkaapista löytyi yksi maidoton Alpro Airy & Creamy vispautuva soijakerma. Sen tytöt käyttivät mansikka-marenkikakkuun. Illalla maistelin kakkua ja harmittelin, että en ollut pyytänyt ottamaan kuvaa kakusta. Yllätys, yllätys... tytöt olivat fiksusti itse ottaneet kuvat päivällä. Vissiin on tarttunut mamman bloggailutavat jo tyttäreenkin :D
Mansikka-marenkikakku (Brita-kakku)
Pohja:
100 g maidotonta margariinia
1 1/2 dl sokeria
5 keltuaista
4 rkl kaura- tai soijamaitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Marenki:
5 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
50 g mantelilastuja
Täyte:
3 dl Alpro Airy & Creamy soijakermaa (tytöt käyttivät vain sen yhden purkin)
1 litra tuoreita mansikoita (käytössä oli vain pakastemansikoita)
(sokeria, vaniljasokeria)
1. Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Sekoita vaahtoon soijamaito ja jauho-leivinjauheseos.
2. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon loppu sokeri.
3. Levitä taikina leivinpaperille vuoratulle uunipannulle (30x40 cm). Peitä taikina marengilla ja ripottele pinnalle mantelilastut.
4. Paista kakkupohjaa uunin alaosassa 150 asteessa n. 30 min. Anna pohjan jäähtyä.
5. Jaa pohja kahteen osaan. Vaahdota soijakerma, mausta sokerilla ja levitä toisen puoliskon päälle. Levitä halkaistut mansikat kermavaahdon päälle. Jätä osa kokonaisiksi kakun päälle koristeeksi. Nosta toinen pohjan puolikas täytteen päälle ja koristele mansikoilla.
6. Syö kakku mahdollisimman nopeasti (oli kyllä hyvää vielä seuraavanakin päivänä, vaikka marenki oli jonkin verran sulanut).
Taitavia tyttöjä ja kakku oli hyvää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)