keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pioniohje

Tässä toivottu pioniohje :D


1. Tarvikkeita. Ulommaisiin terälehtiin käytin piparkakkureunaisia pisaramuotteja ja sydänmuottia pienempiin. Aloituksessa käytin sileäreunaisia pisaramuotteja, mutta saman voi tehdä itsemuotoilluista massapaloista. Sokerimassan värjäsin epätasaisesti vaaleanpunaisen eri sävyihin.
2. Aloitus on samantapainen kuin useimmissa ruusuohjeissa, mutta pää on vain pyöreä pallero.


3. Tummimman vaaleanpunaisen kaulin ohueksi levyksi ja otin siitä muotilla 3 palaa.
4. Muotoilualustan päälla ohensin reunat pallopäisellä marsipaanityövälineellä.


5. Kiinnitin palat elintarvikeliimalla limittäin aloituspalleron päälle.
6. Samalla muotilla otin vielä 5 palaa ja ohensin ne reunoilta.


7. Paloja voi painaa kuppimaiseksi vaahtomuovialustan päällä, jotta ne muotoutuisivat paremmin palleron muodon mukaan
8. Jälleen kiinnitetään limittäin hiukan edellisiä ylemmäs ja käännetään reunoja sisäänpäin.


9. Seuraavaksi kaulitaan keskivaalea massa ja otetaan suuremmalla muotilla jälleen viisi palaa. Kotona olevia muotteja voi soveltaa, esim. tavallisia sydänpiparkakkumuotteja. Koko on tavallaan vapaa, kunhan palat on suhteutettu toisiinsa aina seuraavien palojen ollessa hiukan suurempia. Muotoillaan samoin kuin edelliset palat...
10..... ja kiinnitetään alkunuppuun kiinni. Jätetään nuppu hetkeksi syrjään.


11. Pisaramuotteja on kolme eri kokoa. Kaikkein suurimpiin pioneihin aloitetaan kerrosten teko luonnollisesti suurimmalla muotilla. Tästä kukasta tulee sitä pienempi ja aloitin keskikoolla. Massa on vaalein vaaleanpunainen.
12. Kaulitusta sokerimassasta otetaan pala ja muotin terävällä kärjellä napataan pieni pala pois. Näin pisarasta tulee kapea sydän. Jos sydämeen jää teräviä "häntiä", ne kannattaa napata myös pois.


13. Jälleen tuttua ohentamista piparkakkukuvioiden kohdalta. Ohentamista kannattaa tehdä lähinnä aina pulleimmasta kohdasta, jotta terälehti menisi poimuille.
14. Painetaan pehmeää alustaa vasten terälehti kuppimaiseksi. Hyvä tapa saada muotoa on painaa välineen päällä sydämen yläosasta ja samalla vetää työvälinettä kohti terävää kärkeä.


15. Styroxkupit ovat näppäriä kuivatusalustoja, mutta muukin sopiva esine käy alustaksi. Foliolla vuorattuun alustaan asetellaan 5 terälehteä ja liimataan keskeltä kiinni sokerikuorrutteella tai elintarvikeliimalla.
16. Seuraavan kerroksen terälehdet otetaan astetta pienemmällä muotilla ja käsitellään samoin kuin ensimmäiset. Väleihin voi laittaa pienia foliopaloja, jos haluaa ilmavamman kukan.


17. Pieniä terälehtiä otin piparkakkureunaisella sydänmuotilla halkaisemalla sen kahtia.
18. Jälleen näitä samoja muotoiluja :D


19. Kukassa on tällä hetkellä kolme terälehtikerrosta ja siis suurempaan pioniin tulisi kerroksia neljä. Kerroksien ja terälehtien määrää voi toki muuttaa omien mieltymysten ja käytettävien muottien mukaan.
20. Hiukan kuivahtanut nuppu on helpompi käsitellä ja nyt siitä leikataan ylimääräinen alaosa pois. Kukan keskustaan pursotetaan hiukan sokerikuorrutetta ennen nupun liittämistä.


21. Terälehtiä voi vielä tässä vaiheessa hiukan taivutella parempaan asentoon ja tarvittaessa lisätä foliopaloja terälehtien väleihin. Anna kuivua rauhassa reilu vuorokausi (mieluummin kaksi) ennen alustasta irroitusta.
22. Valmis, kuivunut kukka.


Hentoa vaaleanpunaista.


Pionikerroskakku.



Pioni ja ruusuja pienessä kakussa.


Valkoisia pioneja.


Pioni on yksi lempikukistani :D



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Piparikukkavaasi

Ennen joulua sain kivan linkin SweetCake-blogin Eijalta (kiitos kivasta ehdotuksesta!). Linkin takaa löytyy kaunis piparikukkavaasi. Tätä vinkkiä oli tarkoitus kokeilla ja olin osatkin jo leiponut. Homma vaan jäi kaiken tohinan keskellä, mutta nyt innostuin kokoamaan ja tekemään loppuun piparivaasin. Osa osista oli matkan varrella hävinnyt. Lopuista tuli tälläinen kukka-asetelma kasattua:


Vaasi.


Kukkakimppu.


Neilikoita ja muita kukkia

Viikonlopun kakkuihin kaivattiin vaaleanpunaisia kukkia ja lupasin tehdä jonkinlaisen satsin. Lajikkeella ei ollut väliä ja pitkästä aikaa tein neilikoita. Sattumalta Kermaruusu oli myös tehnyt neilikoita ja hyvät ohjeet kukkiin löytyy täältä. Samalla tyylillä teen minäkin neilikat, mutta minulla on jokainen neilikkakerros hieman tummempi keskustaa kohden mennessä ja vähän sävytin lisää tomuvärillä. Toinen eroavaisuus on, että ohennan terälehtiä pallotyövälineellä ulospäin ennen muotoilutikulla muotoilua.


Vaaleanpunainen taitaa olla melkoinen suosikkiväri kakkukukissa :D


Lähikuvaa.


Toiset kukat tein silikonimuoteilla. Kokeilin uutta muottisarjaa ja sillä tein molempiin kukkasatseihin lehdet. Muottisarja on täältä.


Lehdet sävytin kynäruiskulla. Rouva Vee antoi hyvät vinkit ongelmien korjaamiseen, kun ruisku ryppyili meikäläiselle. Kiitokset avusta tätäkin kautta :D


lauantai 26. tammikuuta 2013

Naisellisia pipareita

Synttäreille toivottiin jotain naisellisia pipareita ja leivoin mekkoja, korkokenkiä, laukkuja, hattuja ja kukkia. Väritoiveena oli pinkki, musta, valkoinen ja hopea. Simpsakoita pipareita siis :D

Korillinen pipareita. Yhteensä pipareita tuli noin 50 kpl.


Mekkoja.


Punaisen mekon liukuvärjäys on tehty kynäruiskulla. Leopardikuvio on tehty ennen vaaleanpunaisen pinnan kuivumista mustalla ja tummalla pinkillä.


Korkokenkiä.


Lähikuvaa.


Talvikenkiä, laukkuja ja hattuja.


Pienet hopeanonparellit sopivat hyvin koristeeksi laukkuihin.


Jaa... mikäs laukku ja hattu tänään otetaan? Tyylikästä mustaa vai sähäkkää leopardikuosia :D


Kukkia.


Pinkkejä ruusuja. Ruusuissa on värisävytystä, jonka suihkutin kynäruiskulla.


Pikkukukkasia.


Brush embroidery-tekniikalla koristeltu kukka.



tiistai 22. tammikuuta 2013

Pavlova

Tänään teki mieli jotain makeaa, helppoa ja vähäisistä aineksista tehtävää herkkua. Kolusin kaappeja ja nappasin pöydällä olevasta hedelmäkorista vähän hedelmiä. Näistä sitten kokosin pavlovan :D


Pavlova

4 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl Siro-sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl omenaviinietikkaa (tai sitruunanmehua)
1/2 tl vaniljasokeria

mantelirouhetta, -lastuja tms..

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
hiukan sokeria
hedelmiä esim. appelsiineja, kiiviä, viinirypäleitä
koristeeksi tummaa ja valkoista suklaata

1. Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa sähkövatkaimella kunnolla vaahdoksi. Lisää vähitellen Siro-sokeria koko ajan vatkaamista jatkaen. Lisää omenaviinietikka (tai sitruunanmehu).
2. Lisää vaniljasokeri ja maissitärkkelys. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää.
3. Levitä 2/3 vaahdosta leivinpaperin päälle ympyrän muotoon, halkaisija noin 20 cm. Pursota loppu vaahto pursotinpussia apuna käyttäen keoiksi reunoille pohjan päälle. Ripottele reunoille mantelirouhetta.
4. Paista marenkia 110 asteessa noin 1 1/2 tuntia. Marenki ei saa ruskistua ja sen tulee olla pinnalta rapean kova. Anna jäähtyä.
5. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää vaniljarahka. Mausta sokerilla, mutta kevyesti, sillä marenki on itsessään makeaa. Levitä seos marenkipohjan keskelle. Lado paloiteltuja hedelmiä tai marjoja oman maun mukaan. Koristele rouhitulla tai sulatetulla suklaalla.

Harmitti, kun kotona ei ollut passionhedelmiä. Ne olisivat myös sopineet hyvin pavlovan päälle. Appelsiinit leikkasin nahattomiksi ja laitoin ne hetkeksi siivilään valumaan, ettei mehu kastele koko kakkua. Tumma suklaakin on herkkua makean marengin kanssa.


Kaunista leikkauspintaa pavlovasta on vaikea saada. Pinta on rapsakka ja sisus vaahtokarkkimaisen pehmeää.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Valkoinen Barbie-kakku

Lauantaina oli toisetkin synttärit ja sinne toivottiin Barbie-kakkua. Synttärisankari on jo aikuinen, mutta tämä sopi teemaan, joten ei prinsessakakut ole vain pienten tyttöjen yksinoikeus :D

Kakusta toivottiin valkoista ja yksinkertaista. Sain pari kuvaa sähköpostiini, joiden avulla yhdessä suunnittelimme kakkua. Mekosta haluttiin täysvalkoista, mutta kuitenkin sellaista, ettei se näyttäisi täysin häämekolta. Yritin tehdä mekosta enemmänkin sellaista debytanttitanssiaisten pukua.


Ylhäältäpäin kuvattuna.


Vyötäröllä yksinkertainen rusetti.


Juhliin tarvittiin myös toinen kakku ja se mukaili Barbie-kakun tyyliä. Molemmat kakut on kuorrutettu valkoisella sokerimassalla.


Alareunassa on syötäviä, mutta kovia hopeasokerihelmiä. Ostin pehmeitä sokerihelmiä kakkua varten, mutta helmet eivät olleet niin kauniita kuin nämä. Kovia ei kannata pahemmin pureskella.


Kakun päällä on simppeli rusetti.


Kakut ovat vaaleaa kakkupohjaa ja täytteenä on vadelmia, vadelmamarmeladia sekä vadelmamoussea (vispikermaa, paseerattua vadelmaa, vaniljatuorejuustoa, tomusokeria, vadelmamarmeladia ja liivatetta)

Blogiaikana on tullut tehtyä muutama Barbie-kakku. Tässä muistoja aiemmin tehdyistä kakuista. Viimeisin (ennen tätä) kakku puuttuu, koska siitä minulla ei ole jäljellä ainuttakaan kuvaa.

Ensimmäinen Barbie-kakkuni: Neiti Kesäheinä.


Suklaarullahelmainen Barbie.


Belle-kakku.


Vaaleanpunainen mekko.


Piparimekko.