Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhlaa

Juhannuksena meille tuli vieraita ja halusin tehdä jotain hauskaa ja makoisaa tarjottavaa. Näin kesäaikaan maistuu raikkaat salaatit ja muut luonnonantimet, kuten vaikkapa nokkonen. Sopivasti osallistuin Blogiringin GoGreen-kampanjaan ja hyödynsin heidänkin tuotteitaan näihin tarjoiluihin.


GoGreenin tuotteet olivat kyllä jo entuudestaan minulle tuttuja, sillä pidän paljon siemenistä ja sen sellaisista, mutta se olikin yllätys kuinka laaja heidän valikoimansa onkaan. Esimerkiksi linssejä saa valmiiksi keitettynä tetrassa että kuivatavarana. Varsinkin kesäkeittiössä valmiit tuotteet ovat helppoja lisätä suoraan huuhtelun jälkeen salaatteihin tai lämmitettynä lisäkkeeksi. Siemeniä voi lisätä myös salaatteihin tai sujauttaa leipä/sämpylätaikinoihin. Linssejä voi salaatin lisäksi käyttää keitoissa, muhennoksissa ja erilaisissa padoissa Kävi niin, että oli jopa vaikea valita mitä näistä tekisi, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Päädyin kokeilemaan soseutettua linssiä suolaisen piirakan pohjataikinassa ja näin saa tuikitavallisesta piirakasta huomattavasti ravintorikkaamman. Soseeseen kannattaa käyttää punaisia linssejä, jotka soseutuvat helposti.


Nokkos-fetapiirakka

Pohja:
100 g voita
1,5 dl punaisista linsseistä tehtyä sosetta (keitin ohjeen mukaan n. reilun desin kuivia linssejä)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
(ruokalusikallinen kaurahiutaleita)

Täyte:
1 dl ranskankermaa
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
100 g emmentaljuustoa
1 pieni tai 1/2 punasipulia
n. 3 rkl ruohosipulisilppua
vajaa 100 g aurinkokuivattulla tomaatilla maustettua fetaa TAI
fetaa+1-2 kpl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
1 1/2 dl ryöpättyä nokkosta silputtuna (n. 4 l tuoreena löyhästi kasattuna kulhoon)
suolaa
viiden pippurin sekoitusta TAI mustapippuria
(valkosipulia)
(kirsikkatomaatteja)

1. Keitä punaiset linssit ohjeen mukaan ja soseuta ne lämpöisinä sauvasekoittimella soseeksi. Anna jäähtyä.
2. Nypi kylmä voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi.
3. Lisää linssisosetta 1,5 dl ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle ja tasoita jauhotetuin sormin. Ripottele pohjalle hiukan kaurahiutaleita. Jätä taikina jääkaappiin odottamaan.

5. Ryöppää huudellut nokkoset kiehuvassa vedessä minuutin ajan, huuhtele kylmällä vedelle ja purista kuivaksi. Pilko nokkoset silpuksi ja anna jäähtyä.
6. Pilko sipuli ohuiksi suikaleiksi ja kuullota paistinpannulla. Jos pidät valkosipulista, silppua yksi kynsi mukaan.
7. Sekoita keskenään ranskankerma, ruokakerma, kananmunat, emmentaljuusto ja mausta maun mukaan suolalla sekä pippurilla.
8. Ripottele piirakkapohjan päälle tasaisesti nokkossilppu ja kuullotettu sipuli. Levitä kerma-juustotäyte. Lisää fetajuuston ja aurinkokuivatun tomaatin paloja sinne tänne. Jos haluat, lisää muutama pilkottu kirsikkatomaatti sekaan (minulla ei tekovaiheessa niitä ollut).
9. Paista piirakka kypsäksi 175 asteessa noin 40 min.

Vinkki! Jos ei nokkosia ole saatavilla, voit käyttää pinaattiakin.

Linssisose teki piirakkapohjasta pehmeän ja proteiinipitoisen.


Linssejä käytin salaatissa ja tässä tapauksessa valmiiksi käsiteltyjä vihreitä linssejä. Ei muuta kuin purkki auki, siivilään ja huuhtelu. Hetken valuttamisen jälkeen suoraan salaattiin...


Salaattisekoituspussista löytyy valmiina auringonkukansiemenet, kurpitsansiemenet ja cashewpähkinät. Näitä pusseja on tässä taloudessa kulunut jo useita.


Hyvää!


Pähkinöitä pitäisi syödä joka päivä ja salaateissa ne sujahtavat helpommin suuhun myös niille, jotka eivät niin pähkinöistä välitä.


Tästä tulee aika pitkä postaus, mutta siemennäkkäriä ei voinut jättää pois. Tämä helppo ja kaiken lisäksi gluteeniton herkku on yksi lemppareistani. Kannattaa kokeilla!


Siemennäkkäri (gluteeniton)

1 dl tattarijauhoja
1 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä (paahtamattomatkin käy)
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vettä
1/2 dl öljyä

1. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa sekaisin.
2. Sekoita vesi ja öljy. Lisää neste kuivien aineiden joukkoon sekoittamalla sähkövatkaimella ensin hitaalla nopeudella ja myöhemmin nopealla. Vatkaa tasaiseksi taikinaksi.
3. Anna turvota 10 minuuttia. Taikina on hyvin löysää, vellimäistä vielä turvottamisen jälkeenkin.
4. Levitä taikina lastalla/paletttiveisellä leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Tästä määrästä tulee yksi pellillinen.
5. Paista näkkileipää max 150 asteessa 50-60 minuuttia, älä käytä kiertoilmaa.


Kuivat aineet mitataan kulhoon.



Nesteen lisäämisen jälkeen taikina on hyvin löysää.


Turvottamisen jälkeen taikina levitetään leivinpaperille. Helpoiten se käy suoraan pöydän päällä ja tästä vain vedetään leivinpaperi uunipellille.


Lopputuloksena ohuita, rapeita ja gluteenittomia näkkileipiä, jotka maistuvat ihan kaikille siemenistä pitäville.



Yhteistyössä GoGreen

http://gogreen.fi/


torstai 16. huhtikuuta 2015

Simaa simasuille

Lapsuuden vappuun kuului äidin tekemä sima ja ihanat herkkumunkit, muutama ilmapallo, vähän serpentiiniä ja jos sattui sopivasti kauppareissulta mukaan muoviset tuulihyrrät. Vaatimatonta juhlintaa, mutta lapsena siitä alkoi se oikea kevät ja kesän odotus. Nyt tein omalle perheelle pienen varaslähdön vappuun, sillä osallistuin Blogiringin ja Suomen Sokerin kampanjaan, jossa loihditaan simasuille vappuherkkuja.


Simareseptejä on monenlaisia versioita. Itse pitäydyin melko perinteisessä mallissa, mutta muutama niksi siman valmistuksessa on. Esimerkiksi sitruunanviipaleita ei kannata simaan lisätä sellaisenaan, koska valkoinen osa tekee juomasta helposti kitkerää. Appelsiinimehulisä antaa pienen lisäsävyksen ja raikastuksen. Jos haluaa enemmän potkua käymiseen, niin loraus olutta tai siideriä tekee terää.



Sima

4 l vettä
250 g Dansukker fariinisokeria
250 g Dansukker taloussokeria
2 sitruunaa
1 appelsiini
herneenkokoinen nokare hiivaa

Pulloihin:
rusinoita
1 tl sokeria/pullo

1. Kiehauta 2 litraa vettä ja kaada se sokerien päälle. Sekoita ja anna sokereiden sulaa.
2. Lisää kylmää vettä 2 litraa. Pese ainakin toinen sitruunoista ja kuori siitä ohuita kuorisuikaleita (ei valkoista osaa mukaan). Lisää kuorisuikaleet veteen. Purista molemmista sitruunoista sekä yhdestä appelsiinista mehu ja lisää mukaan. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
3. Ota tilkka lientä kuppiin ja liota hiiva siihen. Sekoita nesteeseen.
4. Anna käydä huoneenlämmössä vuorokausi.
5. Lisää puhtaisiin pulloihin jokaiseen 1 tl sokeria ja muutama rusina. Siivilöi sima ja pullota. Siirrä viileään viikoksi. Kun rusinat ovat nousseet pintaan, alkaa sima olla valmista. Muista, että pulloihin tulee painetta siman käydessä. Joko korkkien tulee olla löysästi kiinni tai painetta tulee aika ajoin päästää pois.
6. Käytä sima noin viikon kuluessa.


Jos siman teosta jää ylimääräistä fariinisokeria ja pelkää sen jäävän pussiin kovettumaan (tähänkin ongelmaan on omat niksinsä, vinkkejä löytyy esim. täältä), niin nämä fariinisokerista tehdyt herkut eivät taatusti jää pöydälle vanhenemaan:

HerkkuCookies

170 g voita
150 g Dansukker fariinisokeria
50 g Dansukker talousokeria
1 kananmuna
250 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

1/2 taikinaan:
130 g tummaa suklaata

1/2 taikinaan:
100 g valkosuklaata
50 g macadamiapähkinöitä

1. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan. Sekoita nopeasti sekaisin, älä vaivaa taikinaa. Puolita taikina ja lisää toiseen puoleen ruohittu tumma suklaa ja toiseen puoliskoon rouhittu valkosuklaa ja pilkotut macadamiapähkinät. Ota lusikalla melko isoja nokareita pellille tai pyörittele niistä palloja. Jätä leviämisvaraa keksien väliin. Paista 175 asteessa 12-15 min riippuen keksien koosta. Siirrä paiston jälkeen ritilälle jäähtymään.


Vappuun kuuluu ehdottomasti jotain upporasvassa paistettua super"kevyttä" syötävää. Itse pidän churroista ja niitä on tullut aiemminkin tehtyä. Nyt halusin kokeilla lisäksi jotain uutta ja tein gluteenittomia tippaleipiä. Paistoin nämä ensin puhtaassa rasvassa, sillä churrotaikina oli vehnäpohjaista.



Gluteenittomat tippaleivät

2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
1 rkl psylliumia
2 rkl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
2 tl sitruunankuoriraastetta
n. 1 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
n. 1,5 dl riisijauhoa

1. Vatkaa kananmuna ja fariinisokeri kevyesti. Lisää maito ja psyllium. Anna turvota noin 10 min.
2. Lisää kaneli, sitruunakuoriraaste ja hieno gluteeniton jauhoseos. Lisää noin puolet riisijauhosta, anna hetki levähtää ja turvota ja lisää sen verran jauhoja lisää, että saat pursotettavan massan aikaan. Jos taikinasta tulee liian paksua, lisää vähän maitoa.
3. Kuumenna puhdas munkkirasva noin 170-180 asteeseen. Pursota taikinaa öljyssä olevan reikäkauhan päälle ja anna paistua kauniin vaaleanruskeaksi. Käännä tippaleipä ja paista samoin toiselta puolelta. Nosta valumaan ja jäähdyttyä siivilöi tomusokeria päälle.

Tein pienen videon tippaleivän ja churrojen teosta. Öljy olisi saanut olla hiukan kuumempaa, mutta idea tulee ehkä kuitenkin esille :)



Churrojen ohje löytyy jo täältä, paitsi että nyt käytin munkkirasvaa paistossa.


Mukavia vappuvalmisteluja kaikille ja uusia kivoja ideoita voi poimia muista kampanjaan osallistuneista blogeista!



Yhteistyössä Suomen Sokeri
http://www.blogirinki.fi/

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Makujen maailmaan öljyjen kautta + arvonta

Vietimme isosiskoni luona pikkujoulua espanjalaisen ruuan merkeissä koko suvun voimin. Jokainen toi tai teki jotain herkkuruokaa ja aikamoisen juhlapöydän saimmekin aikaan. Porukkaa oli mukana parisenkymmentä, joten monenlaista maistuvaa oli tarjolla. Osallistuin blogiringin Lanfranchi oliiviöljykampanjaan ja sitä kautta toin espanjalaista makua öljyjen muodossa.

Espanjalaiseen ruokavalioon perinteisesti kuuluu oliiviöljy ja herkullisen maun lisäksi se on terveellistä. Vaikka muuten tulee kyllä käytettyä oliiviöljyä ruuanlaitossa, on sitä vähemmän leivontaohjeissa. Siksi halusin kokeilla myös jotain makeaa leivonnaista, jossa öljy olisi yksi raaka-aineista. Päädyin sitruunaiseen semolinakakkuun, mutta korvasin semolinasuurimot mannasuurimoilla. Semolinasuurimoissa olisi ollut kauniimpi keltainen väritys, mutta niitä en kaupasta löytänyt. Toinen resepti on porkkanalisäke, joka sopiii hyvin kylmän kinkun, suolasillin tai savulohen kyytipojaksi. Siis oikein oiva jouluherkku!

Kokeilussa olivat basilikalla maustettu, extra virgin, sitrus ja valkosipulioliiiviöljy sekä chilimaustettu auringonkukkaöljy.


Sitruskakku mannasuurimoista ja sitruunalla maustetusta oliiviöljystä.


Sitruskakku (maidoton)

1 (luomu)sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 (luomu)appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 3/4 dl sitruunanmakuista Lanfranchi oliiviöljyä
215 g sokeria
1/4 tl suolaa
3 keskikokoista kananmunaa
200 g semolinasuurimoita (tai mannasuurimoita)
115 g jauhettua mantelia
1 tl leivinjauhetta
1 rkl Disaronno mantelilikööriä (tai 1 tl manteliaromia)
4 rkl Cointreau likööriä (tai Grand Marnierta tai Limuneddu di Siciliaa)

1. Leikkaa pestyistä appelsiinista ja sitruunasta muutamia kuorisuikaleita ja säästä ne koristelua varten. Raasta loput kuoresta hienoksi raasteeksi ja purista mehu.
2. Lisää kulhoon raasteet, mehut, öljy, sokeri, suola ja munat. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi (massa on melko vetinen eli siitä ei tule aivan yhtä kuohkeaa vaahtoa kuin sokeri-munavaahto on).
3. Siivilöi toiseen kulhoon semolinosuurimot (tai mannasuurimot), leivinjauhe ja mantelijauhe. Kaada munaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita varovasti käännellen tasaiseksi. Älä vatkaa. Mausta manteliliköörillä tai -aromilla.
4. Kaada massa 23 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi ja reunat voideltu. Ripottele sitruskuorisuikaleet pinnalle. Paista 160 asteessa 40-45 min, kunnes kakku on laidoilta vaalean kullanruskea ja keskeltä kiinteä.
5. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä vuoassa 10 minuuttia. Levitä lusikalla Cointreau-likööriä kakun pinnalle ja jäähdytä kakku ritilän päällä. Tarjoile joko lämpimänä tai kylmänä. Kylmän kakun päälle voit sihdata tomusokeria koristeeksi.

Mannasuurimot sopivat yllättävän hyvin kakun raaka-aineeksi ja ihana sitruksen maku kruunasi muhevan kakun. Plussana terveellinen oliiviöljy :)


Tarjolla oli vadelmamelbaa kakun kera (ei ehtinyt kuvaan asti), mutta hyvin kakku toimi ilman mitään lisäkettäkin.


Toisena maustettujen öljyjen testissä oli basilika (oikealla oleva pullo). Basilika on yksi lemppareistani ja öljy sopii todella hyvin vaikka tomaatti-mozzarellasalaatin kyytipojaksi. Nyt tosin vuorossa oli porkkanat.


Porkkanalisäke.


Porkkanaviipaleet basilikaliemessä

1/2 kg kuorittuja porkkanoita
4 rkl sokeria
vajaa 1 tl jauhettua kuivattua korianteria (tai oman maun mukaan)
1/2 tl suolaa
1 pieni sipuli
4 rkl vastapuristettua sitruunan- tai appelsiinin mehua
4 rkl basilikalla maustettua Lanfranchi oliiviöljyä
viherpippuria
mustapippuria
soijakastiketta
sileälehtistä persiljaa, tuoretta korianteria

1. Viipaloi kuoritut porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuori sipuli ja viipaloi se ohuiksi renkaiksi. Laita porkkanat ja sipulit kattilaan ja vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät.
2. Lisää kattilaan sokeri, korianteri ja suola. Sekoita. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen 6-8 minuuttia, kunnes porkkanat ovat kypsiä ja neste vähentynyt. Älä ylikeitä, sillä porkkanoiden kuuluu pysyä ehjinä ja napakoina.
3. Lisää sitruksen mehu ja oliiviöljy. Mausta soijakastikkeella, rouhitulla mustapippurilla ja muutamalla viherpippurilla. Tarjoile joko kuumana tai anna jäähtyä. Lisää ennen tarjollepanoa päälle silputtua persiljaa ja/tai tuoretta korianteria.
4. Lisäke säilyy kylmässä noin 3 päivää ja maustuu säilytyksessä vielä lisää.

Tässä vain osa juhlapöydän antimista.


Ensin tarjolla oli erilaisia tapaksia ja salaattia. Öljyjä jokainen sai lisätä oman makunsa mukaan.



Makujen juhlaa!


Porkkanoissa oli mukavasti potkua.


Juustoja.


Ruoka teki kauppansa ja tämän pienen "alkupalan" jälkeen oli vielä tarjolla ruttuperunoita, naudanpaistia ja kastiketta. Lopuksi keitettiin hyvät kahvit ja nautittiin jalkiruokakakkuja.


Öljyjen monipuolista käyttöä voi kurkkia muista kampanjablogeista täältä. Varmasti löytyy jokaiseen makuun jotain uutta hyvää :)

ARVONTA!

Voit osallistua Lanfranchi-tuotepaketin arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen mikä maustettu oliiviöljy sinusta vaikuttaa mielenkiintoisimmalta ja mihin ruokaan sen yhdistäisit? Vai oletko jo käyttänyt niitä jossain ja missä yhteydessä? Arvonta-aikaa on viikko ja ilmoitan suoraan voittajalle (muistathan laittaa yhteytietosi) sekä tänne blogiin. Arpaonnea!

Yhteistyössä Lanfranchi

www.blogirinki.fi


Voittajaksi valikoitui Random.org arvontageneraattorilla numero 31 eli hennamake. Onneksi olkoon ja kiitos kaikille kommentoijille osallistumisesta!

maanantai 19. elokuuta 2013

Sateenkaari Barbien mekossa

Viikko sitten oli nuorimmaisen synttärit ja hänen toiveenaan oli sateenkaarimekkoinen Barbie-kakku. Kakku oli täytetty mansikalla ja minttusuklaalla maustetulla kermavaahdolla. Kuorrutus on värjättyä kermavaahtoa. Lisää kimallusta mekkoon sain ripottelemalla hiukan pinkkiä värisokeria. Nuken vartalon yläosa on päällystetty sokerimassalla ja koristeltu keltaisella värisokerilla.


Synttärisankari ja sankarin isosisko sekä yksi serkuista koristelivat piparit. Helpotti meikäläisen juhlavalmisteluja suuresti ja lopputuloksesta tuli upea!


Lapsilla on paljon hyviä ideoita, taidan napsia niitä hiukan omaan käyttöökin :D


Leivoin gluteenittoman lakkakääriksen toiseksi "täytekakuksi" aikuisempaan makuun. Useimmat lapset kun eivät ole hillan ystäviä.



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kiitospäiväjuhla

Yllättävän vauhdikkaasti päivät kuluvat ja postaukset laahaavat perässä, sillä näitä kemuja vietettiin jo viikko sitten. Siskoni piti nimittäin kiitospäiväbileet Amerikan malliin ja koko siskokööri perheineen oli saapunut paikalle herkuttelemaan. Vaikka kiitospäivä ei kuulu suomalaiseen perinteeseen, sopi se tässä tapauksessa mainiosti juhlan aiheeksi. Sisko oli ollut lastensa kanssa pari viikkoa Amerikassa lomailemassa ja sen maan makujen makustelun lomassa katselimme lomakuvia sekä sisko kertoi matkastaan. Äitini oli paistanut ison kalkkunan ja jokainen toi jotain syötävää mukanaan :D

Kattaus vielä kesken, mutta tästä se lähtee...


Alkujuomana oli lämmintä, mausteista omenaglögiä, jota varten siskoni oli tuonut oman maustesekoituksen matkaltaan.


Alkunaposteluna ruuanlaiton ajaksi oli savupororullia.


Pikkusisko oli tehnyt sipulipiirakkaa.


Siskon vanhin tytär keitti chilisen tomaattikeiton. Oli aivan mielettömän hyvää.


Jättikalkkuna leikattiin valmiiksi viipaleiksi.


Salaattina oli makaroni- ja mereneläväsalaattia. Ohjeet ovat siskoni muunnoksia jostain amerikkalaisesta keittokirjasta.


Vanhimman siskoni miesystävä on ollut kokkina ja hän oli tehnyt vaahterasiirappisia, yrttisiä juureksia ja valkoviinimarinoituja sokeriherneitä. Perunamuusin oli tehnyt äitini ja se on ehdottomasti parasta maailmassa, uskokaa pois :D


Asettelu ei ole kovin esteettinen, kaikki vaan samaan syssyyn, mutta hyvää oli! Karpalokastike oli pikkusiskon tekemää kalkkunan paistoliemestä ja karpaloista.


Jälkiruoaksi oli tekemääni kurpitsapiirakkaa, karpalojuustokakkua ja mango-suklaabrowniesseja.


Pikkusiskon lapset olivat myös leiponeet. Aivan suussa sulavaa suklaajuustokakkua ja sitruunamuffinsseja.


Kulhoista löytyi pikkumakeaa esim. näitä pistaasikaramellisoituja poppareita.


Kiitos siskolle kutsusta ja myös muille siskoille sekä äidille kivoista kemuista! Aamulla saimme vielä nauttia muhkeasta aamiaisesta amerikkalaisten pannukakkujen (tavallisia ja mustikkapannukakkuja), vaahterasiirapin ja hedelmäsalaatin kera.