keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Iso täytekakku

Tämä iso täytekakku meni viikonlopun 60-vuotis synttärijuhliin. Pohjaan upposi 12 kananmunaa ja täyteeksi tuli mangoa, persikkaa ja mango-valkosuklaamoussea. Koristeeksi toivottiin silmälasipäistä, 80-luvun tyylistä, hihattomassa mekossa olevaa punapäistä neitoa. Hiukset tietysti aikakauden tyyliin permanentattuna. Silmälaseja mallailin monella eri tavalla kasvoille, mutta mikään ei tuntunut luonnistuvan. Lopuksi luovutin ja laitoin ne rennosti päälaelle. Ainakin aurinkolaseja pidettiin tuohon aikaan usein noin :D


Kakun päälle kaulin vaaleanpunaiseksi sävytetyn, marmoroidun sokerimassalevyn. Reunoille tein kermapursotukset.


Kesäpiknikki.


Kukkia.



10 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen kakku! :) Ja miten oletkaan saanut noin pieniä mansikoita tehtyä! Suloisia :)

    VastaaPoista
  2. Olisko sulla moussen ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mousseen tuli mangotuorejuustoa, vispikermaa, valkosuklaata, mangososetta, persikanpaloja, hiukan tomusokeria ja liivatetta. Kakku oli iso, joten aineiden suhteet olivat vähän erilaiset kuin pienemmässä kakussa. Noin 6 munan kakkuun voisi ajatella ehkä tälläisiä suhteita: 1 prk mangotuorejuustoa, 3 dl vispikermaa, 120 g valkosuklaata, 0,5 dl mangososetta, vajaa tölkki persikanpaloja, 4-5 liivatetta ja tomusokeria maun mukaan. Valkosuklaa antaa makeutta, joten sokeria ei paljoa tarvita, jos ollenkaan.

      Poista
  3. Ihana koriste yksityiskohtineen. Korissa vielä liinakin :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kakku, tuo patonki on ihana! :D

    VastaaPoista
  5. Taas oot onnistunu :) Kun teet noita koristeita laitat tuon ukkelin sisältä koko matkalta vielä tuen vai liimaatko vaan kuivan paikalleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuen laitan kuivasta spagetista, tavallaan selkärangaksi ja sen verran pitkälle, että pää tulee vielä spagettiin kiinni. Cocktailtikkujakin voi käyttää, mutta jos joku sattuu puraisemaan koristeesta (esim.lapset) on spagetti turvallisempi :D

      Poista
  6. Tykkään niin kovasti noista pursotuksistasi ja koristeistasi....Huoh!Kunpa osaisikin...Niin,oli minulla kysymyskin koskien tuota kakkupohjaa.=)Kun teet 12 munan pohjan niin vinkkaisitko miten paljon sokeria,jauhoja,perunajauhoja ja leivinjauhetta käytät.Paistatko pohjan miten?Pellillä vai neliön muotoisessa vuoassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin isoa vuokaa minulla ei ole, vaan isot kakut kokoan kääretorttulevyistä. Jos sinulla on iso neliövuoka, niin pohjan voi paistaa siinäkin. 12 munan kakun ohje olisi tälläinen: 12 kananmunaa, 4 dl Siro-sokeria, 2 dl ohrakasta, 4 dl vehnäjauhoja, 1 1/2-2 tl leivinjauhetta

      Poista