keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Amarula

Aika moneen blogiin on tupsahtanut sama näytepaketti kuin minullekin eli ihanaa Amarula-likööriä ja konvehteja. Tästä tarjouksesta en todellakaan voinut kieltäytyä, sillä tuo Amarula on aivan älyttömän hyvää leivonnaisissa. Jo vanhassa blogissa oli Amarula-kakun ohje ja nyt tein vähän vastaavanlaisen. Ennen ei ole tullut käytettyä valkuaisvaahtoa moussen lisänä ja tähän kakkuun testasin sitäkin.

Juhlattaren blogissa on hyvä selostus Amarulasta, joten luvan kanssa linkitän sinne (eli tänne).

Paketin sisältö.


Kakku.


Amarula-suklaajuustokakku

Pohja:
200 g suklaakaurakeksejä
75 g voita

Mousse:
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
2-3 rkl Amarula-likööriä
150 g tummaa suklaata
1,5 dl tomusokeria
2 valkuaista
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
1 dl Amarula-likööriä

1. Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Leikkaa irtopohjavuoan (koko n. 20-23 cm) pohjalle leivinpaperi ja suihkauta reunoille vuokasprayta. Painele kevyesti keksimurska vuoan pohjalle.

2. Laita liivatelehdet kylmää veteen likoamaan. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, vaniljasokeri, 2 rkl Amarulaa, n. 1 dl tomusokeria sekä sulatettu, hiukan jäähtynyt suklaa. Kuumenna 1 dl Amarulaa ja lisää siihen liivatelehdet. Anna hetki jäähtyä ja kaada seos ohuena nauhana vaahtoon koko ajan sekoittaen.

3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää loppu tomusokerista (n.0,5 dl) vähitellen mukaan. Sekoita valkuaisvaahto mousseen. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan sokeria.  Kaada mousse keksimurskan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään. Irroita kakku vuoasta, koriste ja nauti.

Namskista. Koristeeksi laitoin suklaarouhetta, kultatähtiä ja paketissa olleita amarulasuklaita.



10 kommenttia:

  1. Taas jälleen kerran ihmettelen ja kadehdin siun tyylitajua, jotain uskomattoman tyylikästä tuo kakku, wau :o Ja myönnän, kadehdin myös noita teidän taituribloggaajien saamia paketteja, itsellä turha edes haaveilla moisista lähetyksistä, mutta kyllä työ liikuttekin ihan eri sarjassa taitojenne kera :) Näitä on ilo seurata ja kadehtia :D

    VastaaPoista
  2. Upea kakku! Minäkin sain tuon lähetyksen ja jonkinlaisen kaakun ajattelin tehdä. Mitähän muuta siitä voisi leipoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kokeilla ainakin macaron-täyteeseen tuota Amarulaa esim. suklaan kaveriksi :D

      Poista
  3. Vau! Enpä ole tainnut Amarulaa maistaa. Mielenkiintoinen juoma. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kakku :) ..onnistuukohan tuo kakku ilman valkuiasvaahtoa? Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvin onnistuu. Jos haluat, voit laittaa vaikka 2 dl:n sijaan 2,5-3 dl vispikermaa ja sitten sokeria vain maun mukaan.

      Poista
  5. Tervehdys! Ihana kakku ja ajattelin tehdä sen lahjaksi. Voikohan sitä päkastaa?

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ebe tästä loistavasta reseptistä! Olen tehnyt kakun lukuisia kertoja ja se on ehdottomasti yksi suosikeistani. Kakun koostumus on valkuaisvaahdon johdosta ihanan pehmeän samettinen, eikä lainkaan juustokakkumaisen "hyllyvä".

    VastaaPoista