tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kellokukkien ohje

Kellokukkia olen kokeillut muotoilla useammalla eri tavalla. Silikonimuotilla, kuppiin painamalla, pyöreäpäisen tikun nokkaan muotoilemalla ja meksikolainen hattu-tyylillä. Kapeita ja pitkiä kelloja on noilla keinoilla vaikea tehdä ja testailin tälläistä tyyliä kukan muotoilussa. Vähän samaan tapaan kuin kallan kukat, mutta sauma yritetään häivyttää.


Muotiksi sopii iso, piparkakkureunainen muotti. Tämän muotin halkaisija on 6,5 cm, Kaulitusta sokerimassasta otetaan pala.


Leikataan viuhkan muotoon niin pitkälle kuin palassa riittää tilaa (jollei sitten halua pienempää kellokukkaa). Tähän kukkaan tuli 5 terälehteä.


Jokaista piparkakkureunan uloketta ohennetaan ulospäin painaen.


Pienellä kaulimella voi painaa pinnan kevyesti vekeille. Se helpottaa kukan kääntämistä muotoonsa. Varsinkin palan sivureunoja kannattaa ohentaa, jotta saumasta ei tule liian paksu.


Tässä vaiheessa pala käännetään pehmeälle vaahtomuovialustalle (vekit alaspäin). Painetaan jokaisen terälehden keskeltä siten, että terälehti nousee ylöspäin.


Pala kiepautetaan tötterön päälle. Terälehdet ovat siis ulospäin. Tötteröt olen tehnyt aikoinaan foliosta ja leivinpaperista kallan kukkien muotoilua varten. Tötteron koko määräytyy viuhkan koon mukaan.


Reunaan sivellään maltillisesti elintarvikeliimaa tai vettä ja painellaan reuna kiinni ensin terälehtien kohdalta. Sen jälkeen edetään kohti terävämpää kärkeä. Jos kärki ei siististi suostu liimaantumaan, sen voi katkaista. Sauma siloitellaan sormin ja/tai marsipaanityövälineellä.


Annetaan kuivua  puolisen tuntia.


Kun kukka kestää siirtämisen ja terälehdet ovat kuivahtaneet, kukan voi jättää leivinpaperin päälle lopullista kuivumista odottelemaan. Näin tötteröitä ei tarvitse tehdä jokaiselle kukalle erikseen.


Useamman tunnin kuivatuksen jälkeen kukat voi sävyttää tomuvärillä. Tomutin kukan sisäosan ja ulkopinnan keltaisella. Kukan tyveen (ulkopinnalle) sipaisin vihreää väriä. Terälehdet jäävät vaaleankeltaisiksi.


Vihreä kanta kukkaan tehdään sokerimassapallosesta, johon painetaan syvennys kukkaa varten. Tämä liimataan elintarvikeliimalla kukkaan kiinni. Heteet kiinnitetään samoin kuin esim. liljoissa.


Valmiit kukat.


Tein myös pieniä nuppuja.



9 kommenttia:

  1. Ihania!! Kiitos kaunis taas uudesta upeasta ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Upeita !
    Selkeä ohje kesän monille kellokukille

    VastaaPoista
  3. .....edelleen hiiren osoite http://nami-hiiri.vuodatus.net......sillä ei vain päässyt kommentoimaan ! Ö

    VastaaPoista
  4. Tuo vaatii kärsivällisyyttä. Todella upeita ja aidon näköisiä liljoja.

    VastaaPoista
  5. Kuinka kukkiin on tehty heteet?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heteet tein ohuesta riisinuudelista. Päät kastoin pikeeriin ja sen jälkeen koristelusokeriin. Suihkutin nuudelit keltaisella elintarvikespraylla.

      Poista
  6. Oooh.. ihanaakin ihanami kukka-asetelma, tykkään tuhannesti<3

    VastaaPoista
  7. Aivan upeita, kiitos hyvästä ohjeesta! :)

    VastaaPoista