perjantai 20. joulukuuta 2013

Piparienkeli

Joulupuuhat ovat varmasti kaikilla juuri nyt kuumimmillaan. Vielä ehtii leipoa pieniä piparijuttuja vaikka ihan omaksi iloksi tai viemisiksi ystäville. Tein yksinkertaisia piparienkeleitä, joihin ei tule kuin 3 osaa eli mekko, siivet ja pää. Jos piparimekon taivutus tuntuu hankalalta, mekkona voi käyttää myös jäätelötötteröitä hiukan sopivimmiksi leikattuna. Siipien kokoa täytyy todennäköisesti pienentää valmiita tötteröitä käytettäessä :D


Mekko käännetään tukitötterön ympärille, joten se täytyy koota ensin. Tein tukitötterön paperista ja talouspaperista. Kaulitusta piparitaikinasta leikataan mekko ja paistetaan se erikseen.


Paistettu pala nostetaan tukitötterön päälle (halkaisija alaosasta on n. 7,5 cm) ja kiepautetaan ympäri rauhallisesti, jottei pipari murtuisi. Myös leikkaamalla pieni pala yläosasta heti paiston jälkeen auttaa estämään murtumista, kun kovahko paistoreuna on poissa. Puuvillahanskat ovat oiva apu kuuman piparipalan käsittelyssä. Odota hetki piparin jäähtymistä ja siirrä tötterö varovasti pystyasentoon pöydälle lopullista jäähtymistä varten.


Leikkaa siivet. Pitsikoristelun voi tehdä erilaisilla pienillä muoteilla tai esim. pienellä pyöreäpäisellä tyllalla.


Siipiä voi taivuttaa parempaan asentoon, mutta kapea yhtymäkohta murtuu todella helposti. Osan sain pysymään ehjänä. Muutamaan enkeliin kiinnitin siivet sitten erikseen eli murtuminen ei haittaa . Silloin saa ainakin muutettua siipien asentoa halutunlaiseksi. Yhdessä olevat siivet ovat taas takaapäin katsottuna ehkä nätimmät.


Päitä kannattaa tehdä useampi ja vähän eri kokoja. Uunissa piparitaikina paisuu ja kaikista päistä ei tule kauniita. Piparitaikinasta pyöritellään sileä soikio pienempänä kuin haluttu pään koko. Näitä täytyy paistaa riittävästi, jottei pinta luhistu liian vähäisen paiston takia ryppyiseksi.


Paistetut päät.


Mekkotötterön mahdolliset murtumat saa hyvin piiloon pikeerillä. Osan ehjästä mekosta voi jättää näkyviin, jos haluaa.


Tähän enkeliin käytin paksuhkoa pikeeriä ja ripottelin päälle koristesokeria. Näin enkeli valmistuu nopeasti.


Helman ja kaulaukon koristelu.


Lähikuva helmasta.


Kiinnitä pää ja anna kuivahtaa, jos käytät kiinnitykseen pikeeriä.


Hiukset tei ruskeasta pikeeristä (kaakaotomusokerista).


Taakse kiinnitin pienen piparinpalan nutturaksi. Tämän voi jättää poiskin ja pursottaa tukka pelkästä pikeeristä.


Nuttura. Koristeeksi voi lisäillä sokerihelmiä tai -kukkia oman mielen mukaan.


Silmät mustasta pikeeristä.


Lopuksi kiinnitetään siivet sulalla sokerilla tai isomaltoosilla ja sitten enkeli on valmis.

Tässä pieni enkelijoukko valkoisissa mekoissaan.



Lähikuvaa.



KAAVAT ENKELIIN LÖYTYY TÄÄLTÄ.

10 kommenttia:

  1. Kauniita! Ihana idea ensi jouluun, kun vain muistaisi sen vielä silloin. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua sinulle Blogiystävä vuosien takaa.

    VastaaPoista
  3. Oi, että miten kauniita! noita nyt ei ainakaan raski syödä :) koristeena ihania!
    kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  4. WAU, tosi upeita =) Hyvää Joulua Ebe!

    VastaaPoista
  5. Hurmaavia !

    Kaunista tunnelmallista Joulua Mansikkamäen blogiystävälle !

    VastaaPoista
  6. Voi että , olet todella taitava, upeita , ihania!!
    Kiitos kun jaksat laittaa näitä tänne meidän iloksi:-)
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  7. Tästäpä ihanat enkelit ensi jouluksi,tosi kauniita.Pitäisi varmaan tulostaa ohjeet jo nyt !

    VastaaPoista