tiistai 14. toukokuuta 2013

Vatruskat

Perunamuusille kävi köpelösti. Siihen ropsahti liian paljon suolaa. Kyllähän sitä vielä söi, mutta ei se hyvää ollut. Yleensä teen muusia niin paljon, että siitä voi tehdä seuraavana päivänä vaikka jonkinlaisen perunapaistoksen tai jotain. Eipä tuota tehnyt mieli enää seuraavana päivänä syödä, mutta en olisi raaskinut sitä roskiinkaan laittaa. Sitten pälkähti mieleen, etten ole pitkään aikaan tehnyt vatruskoita. Käytin ylisuolatun muusin vatruskataikinaan ja jätin lisäsuolan vain pois. Näin ei mennyt mitään hukkaan. Hyviä tuli ja juuri sopivalla suolalla :D


Vatruskat

Kuori:
1 kg keitettyjä perunoita
1-2 tl suolaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna

Täyte:
2 dl puuroriisiä
5 dl vettä -keittämiseen
1 tl suolaa veteen (vähemmän, jos lisäät täytteeseen yrttisuolaa)
25 g voita
3 keitettyä kananmunaa
(yrttisuolaa)

Voiteluun: Voisulaa (käytin pullomargariinia)

1. Keitä perunat kuorineen, kuori ne lämpöisinä ja soseuta (voit käyttää myös aterialta jääneitä perunoita tai perunamuusia). Sekoita jäähtyneeseen perunaan suola ja jauhot sekä kananmuna.
2. Keitä kananmunat koviksi ja anna jäähtyä. Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä. Lisää mukaan nokare voita ja jäähdytä riisit. Sekoita keskenään riisi ja pilkotut kananmunat. Mausta halutessasi yrttisuolalla.
3. Taputtele taikinasta jauhoisin käsin jauhotetulla alustalla, puolen sentin paksuisia ja halkaisijaltaan 10 cm "lettuja" (itse kaulin aina pienen määrän taikinaa levyksi ja otan pyöreällä muotilla paloja).
4. Levitä letun keskelle täyteseosta ja sulje reuna.
5. Paista vatruskoja 250 asteessa uunin yläosassa noin 15 min. Voitele sudilla kevyesti voisulalla. Voit myös voidella vatruskat kananmunalla ennen paistoa, jos et halua käyttää voisulaa paiston jälkeen.

Osan koristelin kaulitusta taikinasta otetuilla pienillä sydämillä.


Pehmeästä taikinasta on hankala saada ohutkuorisia vatruskoita, mutta maku on näissä parempi kuin paksukuorisissa. Onneksi yhtä ohueksi taikinaa ei tarvitse saada kuin karjalanpiirakoissa :D




4 kommenttia:

  1. Vatruskoita oli tarkoitus jo pidemmän aikaa tehdä miehen mummolle joulu/synttärilahjaksi, hän kun oli Karjalan evakoita. Nyt ei enää "tarvitse", hän kun poistui n.kk sitten :( Tarkoitus kyllä on jossakin vaiheessa näitä kokeilla, sitten voikin mummoa muistella <3

    VastaaPoista
  2. Vatrushkat tehdään rahkasta, eikä perunasta :)

    VastaaPoista
  3. Vatrushkat tehdään rahkasta, eikä perunasta :)

    VastaaPoista