torstai 17. tammikuuta 2013

Puuterihuiskut

Kuinka monelle on käynyt niin, että ostat tai saat jotain vähän erikoisempaa hilloa tms. leivontaan kuuluvaa raaka-ainetta ja päiväykset ehtivät paukkua rikki ennenkuin ehdit tuotetta käyttää? Ideoita on, mutta ne vain jäävät toteuttamatta. Aiemmin ostelin kaikkea ihanaa ja erikoista, jos sellaista sattui kaupassa vastaan tulemaan. Siinä kävi vain usein niin, että koskaan ei tullutkaan sopivaa tilaisuutta/ideaa tai en raaskinut käyttää tuotetta. Hölmöä toki, sillä eihän sillä vanhentuneella tuotteella mitään tee. Nykyään ostan harkitummin, mutta joskus kaappiin ilmestyy erikoisempia purkkeja ja vakaasti olen päättänyt käyttää tuotteet mahdollisimman pian hyödyksi.

Jouluna saimme mieheni veljeltä herkkukorin lahjaksi ja sieltä on kotoisin tämä viikunahillo. Viikunahillo ei mikään suuri harvinaisuus ole, mutta leivonnassa sitä harvoin tulee vastaan. Ainakaan täällä Suomessa. Joulukorissa se oli todennäköisesti sen takia, että viikunahilloa käytetään enimmäkseen (varsinkin joulun aikaan)  juuston ja keksien kaverina. Kotonakin voi keitellä omaa viikunahilloa ja se sopii paahdetun paahtoleivän päällä, täytekakkujen ja kääretorttujen väliin tai vaikka jogurtin sekaan.

Nyt siis pohdinnassa oli, mitä viikunahillosta teen? Selailin kirjoja ja satuin löytämään yhdestä syksyllä ostamastani kirjasta puuterihuiskujen ohjeen. Kirja on hauska ja ostin sen lähinnä kuvien ja tunnelman takia. Ihana kirja! Ohjeet vaikuttavat myös hyviltä, mutta mukana on paljon tuttuja, kuten tiikerikakku, aleksanterinleivokset ja tuulihatut eli ohjeet eivät olleet pääsyy kirjan hankintaan. Onneksi mukana on muutama uusi ohje ja nämä puuterihuiskut on yksi niistä :D

Kirja on Nallerouva Hunajapurkin herkkukirja, Nostalgisia leluja ja reseptejä (Petra Tandefelt). Kirjan kuvat on otettu Suomenlinnan Lelumuseossa, täällä.


Kirjan puuterihuiskut.


Valmiita itsetehtyjä puuterihuiskuja. Kirjan kuvat ovat niin kauniita, että ihan harmittaa nämä omat otokset. Voi kun joskus jaksaisi ja ehtisi vähän paremmin paneutua valokuvaamiseen :D


Puuterihuiskut

3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
100 g voita
1 munankeltuainen
(lisäsin n. 1rkl appelsiinimehua)
viikunahilloa (tai jotain muuta hilloa)
tomusokeria pinnalle

1. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Nypi pehmeä voi kuiviin aineisiin ja lisää munankeltuainen. (Munankeltuaisten koossa on eroja ja minulla taikina jäi aivan liian kuivaksi. Lisäsin tilkan appelsiinimehua ja nyt taikina oli sopivaa). Sekoita taikinaksi ja anna sitten vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia (peitä kulho).
2. Kauli taikina jauhotetulla alustalla ja ota siitä muotilla pyöreitä paloja (kirjassa koko oli 8-10 cm, mutta minusta pienemmät ovat somempia). Laita nokare hilloa keskelle kakkusta ja taita se puolikuuksi niin, että hillo jää sisälle.
3. Nostele puolikuut uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa 15-20 min (pienemmissä riitti noin 13 min).
4. Siivilöi hieman jäähtyneiden, mutta vielä lämpimien kakkusten päälle runsaasti tomusokeria ja anna jäähtyä kokonaan.

Näissä käytin pasteijamuottia, jonka halkaisija oli 6,5 cm. Kaulitusta taikinalevystä otetaan ensin muotin toisella puolella pala. Pala nostetaan kuvassa näkyvälle puolelle täyttöä ja taittoa varten.


Hillon määrä on tarkka. Vähänkin liikaa, niin hillo tursuaa kakkusta taitettaessa.


Taitto. Sauman tulee olla aivan tiivis tai muuten hillo kiehuu kakkusen sisältä ulos. Huomasin, että pelkkä halkeaman alkukin riittää. Muutamaan kakkuun tuli paistettaessa halkeama ja hillo levisi sitä kautta ulos. Taikinaa kannattaa pehmittää, pyörittää sileä pallo ennen kaulimista ja kaulia vain vähän kerrallaan ja varoa, ettei jauhoja lisäänny siihen liikaa.


Paistoa odottaen.


Paiston jälkeen.


Sisällä hilloa. Osan täytin paistonkestävällä vadelmamarmeladilla. Appelsiinimarmeladikin olisi herkkua!


9 kommenttia:

  1. Minullakin on viikunahilloa, juuri joulukorista saatuna. Ties vaikka tekisin puuterihuiskuja...=) Kiitoksia vinkistä! T: Sanna blogista sannaleipoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. voi, mulla ei oo muottia,mistä saa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuterihuiskut onnistuvat hyvin ilman muottiakin. Näitä löytyy usein esim. Tarjoustaloista yms. halpakaupoista :D

      Poista
  3. Wau, tällaisia täytyy tehdä heti viikonloppuna. On nimittäin itsetehtyä viikunahilloa pari purnukkaa kaapissa. Ihanaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Näitä täytyy kokeilla! Mulla on kaapissa pasteijamuotteja joita ei oo kertaakaan käytetty ja oon jo meinannut heivata ne kiertoon. No enpäs heivaakaan :)

    VastaaPoista
  5. Noita myytiin joskus Lidlissä. Ei välttämättä samoja, mutta idea tekemisessä toimii samoin. En ostanut vaikka mietin silloin pitkään - sitten meni viikko ja löysin samat muotit kirpparilta, halvemmalla...

    VastaaPoista
  6. Muoteista määki innostuin, heti hilipasin Huuto.nettii ja sieltä löyty Tupperwaran 13 senttistä, ostin pari niitä suolasia juttuja varte ja toisella myyjällä oli kolomella eurolla kolome pienempää muottia, kaikki eri kokosia. Nyt sitte oottelen, että paketit tullee, ni määki pääsen testaamaa jottai suolasia juttuja :D

    VastaaPoista
  7. Taas todetaan miten yksinkertaisesta saa tyrmäävän kaunista :) Ja sun kuvat on oikein hyviä, ei yhtään tarvitse harmitella :)

    VastaaPoista