lauantai 8. joulukuuta 2012

Ritarinkukka

Jouluamaryllis on näyttävä kukka ja sopii sokerimassasta tehtynä myös kakun koristeeksi. Aito kukka on lievästi myrkyllinen, joten elävää kukkaa ei kannata syötävien päälle asetella. Sokerikukkien ohje on vanhasta blogista:


Käytin silikonista muotoilumattoa painamalla kuvion kaulittuun sokerimassaan ja näin sain kukan terälehtien lehtisuonituksen. Leikkasin palan irti mukaillen oikean kukan terälehteä.


Vaahtomuovin päällä ohensin reunoja. Kuvio häviää siitä kohdin, mutta se ei haittaa. Tomuvärillä tomutin sävytystä.


Siirsin palan folion päälle. Kupin olisi pitänyt olla suppiloisempi. Nyt ei kukista tullut niin syviä ja tavallaan trumpettimaisia kuin olisi pitänyt. Tein kaksi terälehteä lisää ja liitin ne keskeltä kiinni toisiinsa elintarvikeliimalla.


Seuraavat kolme terälehteä tein samoin, mutta vain pienempänä. Pienillä folio- tai talouspaperinpaloilla sain terälehdet irti toisistaan kuivattamisen ajaksi.


Heteet tein riisinuudeleista. Valitsin päästä kaarevia ja värjäsin ne punaisiksi syötävällä sprayvärillä. Päihin pursotin keltaiseksi värjättyä tomusokerikuorruttetta (tuubi) ja sivelin vielä tomuvärillä. Kukan keskelle liimasin pienen palan sokerikuorrutetta ja pursotin päälle tuubikuorrutetta. Pinsettejä apuna käyttäen tökkäsin heteet kiinni ennenkuin kuorrute kuivui.


Valmiit kuivuneet kukat. Kukkien koko on 8-9 cm (levein kohta).


Lähikuvaa.

9 kommenttia:

  1. Aivan ihania.
    Kyllä se on pakko jossain välissä panostaa kukkamuotteihin ja muihin härpäkkeisiin ja alkaa treenaamaan itsekkin erilaisten kukkien tekoa, näistä sinun teoksista aina innostuu kokeilemaan uusia juttuja. :)

    VastaaPoista
  2. Taas niin kauniita ja luonnollisen näköisiä kukkia. Tuo suonimatto olisi kyllä hyvä olla olemassa... hankintalistalle siis. =)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kukkia, niin aidon näköisiä! Mistä tollasia ¨suonimattoja¨ saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muistaakseni Englannista tilattu, mutta noissa suomalaisissakin leivontaputiikeissa olen joskus nähnyt suonimattoja :D

      Poista
  4. Upeaa käsityötä! Vaatii varmasti aikamoista kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
  5. Ihania :) Olet sinä sellainen kukkien kuningatar :))

    VastaaPoista
  6. Hienosti työstetty - kaunis 'aito' lopputulos!

    VastaaPoista