perjantai 7. joulukuuta 2012

Piparkakkutaloja

Tein myyjäisiin pari piparkakkutaloa aiemmin tehdyn piparkakkukakun ja kirkon lisäksi (menivät puolilahjoituksina, materiaalien hinnalla) ja Culinaria Al Denten näyteikkunaan pyydettiin kirkkoa (tämän vein silloin piparointipäivänä).

Kirkko. Katto on tehty kaakaofudgesta leikatuista ohuista paloista.


Edestä. Muottina oli Iloleipurin kirkko, mutta tuon tornin tein ylimääräisenä.


Tänä vuonna olen ihastunut erityisesti bambeihin ja kukkiin, kun niitä on melkein joka talossa :D


Takana oleva "lasi-ikkuna" on myös muotista poikkeava ja leikattu erikseen. Ensin kaadoin paistetun piparilevyn ikkuna-aukkoon sulaa kondiittorin sokeria. Sen jälkeen värjäsin sokerin eri väreihin ja pudottelin pieniä pisaroita leivinpaperille. Kun pisarat olivat jähmettyneet, liimasin ne elintarvikeliimalla kovettuneen ikkunan päälle.


Tornissa on pieni piparikello. Alaosa on pieni rengasmainen pipariympyrä (siis keskellä aukko), seuraava pala on pyöreä kokonainen pala ja sen päällä pieni kukka. Aukkoon liimasin kultaisen sokerihelmen kellon kieleksi. Piti ottaa tekovaiheessa kuvaa, mutta kiirehän se tietysti iski viime metreillä :D


Samat muotit, mutta nyt pelkkä talo-osa.


Tuuli tuivertanut lunta kukkakoristelujen päälle.


Katossakin on pieniä kukkia.


Pienen pieni mökki. Mökki ei ole alustassa kiinni, vaan sisältä löytyy patterilla toimiva kynttilä. Pieni talo on helppo siirtää pois, napsauttaa kynttilä päälle ja laittaa taas mökki paikoilleen. Tai oikeastaan tämä ei ole mökki, kun nuo ikkunat ovat vähän kummallisia. Valo tulee tosin kauniisti niistä esiin, jopa pienellä sähkökynttilälläkin :D


Mökki alustalla.


Katolla kimaltavia lumihiutaleita.



16 kommenttia:

  1. Siis todella aivan upeita, mahtavIa, kauniita, täydellisiä jne. En voi muuta kuin ihailla <3

    -Tuija-

    VastaaPoista
  2. Olisko sulla tuosta talosta kaavoja laittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko mitä näistä? Kirkko sekä isompi taloista on tehty Iloleipurin muoteilla ja ihan pieni talo on tehty vapaalla kädellä piparitaikinasta leikaten eli siihen ei ole kaavoja.

      Poista
  3. Aivan ihania :) Voi, kun itse pystyisi edes joskus lähellekään tuota...

    VastaaPoista
  4. Tuo talo vaaleanpunaisella katolla on aivan mielettömän ihana!

    VastaaPoista
  5. Ihania! Ei pysty koskaan noin tarkkaan pursotukseen. Ikä tekee tehtävänsä ja käsi tärisee ;)

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömiähän nämä sun piparkakkutaideteokset on :) Rauhallista joulunodotusta!

    VastaaPoista
  7. Silmät ymmyrkäisinä täälläkin ihmetellään - upeita.

    VastaaPoista
  8. Upeita taloja olet pipertänyt! :D Mahtavaa!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania! Onko mahdollista saada kukkatalosta kaavoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkatalo on tehty samoilla kaavoilla kuin kirkko eli Iloleipurin muoteilla. Siitä on vain jätetty kirkon eteinen pois :D

      Poista
  10. Kiitoksia paljon mukavista kommenteista :D

    VastaaPoista
  11. Moikka! Miten tuo piparikemlo tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, siis piparikello..

      Poista
    2. Hei, siitä on jo niin kauan aikaa, etten oikein enää muista, mutta luulisin että paistoin oalleron, jonka alaosaan kiinnitin sopivankokoisen piparirinkulan ja pienen palleron kieleksi. Erikseen paistettuna siis :)

      Poista