tiistai 5. maaliskuuta 2013

Blogirinki ja mainosasiaa

Bloggaamisesta on tullut joillekin jo elinkeino, mutta suurimmalle osalle tehdystä työstä ja vaivasta ei hyvää mieltä suurempia korvauksia tule. Ei välttämättä tarvitsekaan, mutta mainosmaailman kiemurat ovat pikkuhiljaa rantautuneet suomalaisiin blogeihin. Muotiblogit etunenässä ja sieltä levinnyt eteenpäin. Kuningaskuluttajassa oli juttua blogeissa olevasta mainonnasta sekä piilomainonnasta ja siinä liikkuvista rahavirroista. Mainonnassa sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta pelisäännöt on hyvä olla kaikille osapuolille selvät. Uskottavuus kärsii, jos lukija ei tiedä kenen lauluja laulat :D

Itse suhtaudun mainontaan melko kielteisesti. Ikävä kyllä, koska lompakko ammottaa edelleen tyhjänä. Näistä bloggausvuosista ei ole kertynyt rahallisesti kuin kuluja, mutta sitäkin enemmän ihania ihmisiä, mukavia tapaamisia ja paljon paljon uusia opittuja asioita. Haluan säilyttää jonkinlaista naivia maailmankuvaa, johon mainokset soveltuvat huonosti. Muutamia tuotepaketteja olen firmoilta saanut (kuten moni muukin bloggaaja), mutta niistä on aina ollut maininta erikseen, jos tuotetta olen blogissani esitellyt. Jokunen yhteydenotto on yhteistyökuvioista tullut, mutta niihin en ole ryhtynyt. Jos joku haluaa pitää mainoslinkkejä rahasta, niin se on ihan OK. Kunhan vain lukijat tiedostavat sen.



Jotain selkeyttä yritysten yhteydenottoihin on kumminkin kaivattu ja onneksi Jenni Häyrinen, Liemessä-ruokablogin  pitäjä, yhdisti Blogiringin bloggaajat. Näin saatiin yksi taho, joka neuvottelee tasapuoliset sopimukset ja yhteistyökuviot. Blogirinki kiinnosti minua eniten sen takia, että bloggaaja saa itse päättää mihin ryhtyy eikä se sido pelkästään Blogiringin kautta tuleviin juttuihin. Mitään pakkomainospalkkeja ei tarvitse huolia sivuilleen. Lisäksi Blogiringin yhteisöllisyys, mahdolliset muut mukavat tapahtumat ja hyvä porukka sai innostumaan asiasta ja ilokseni blogini hyväksyttiin mukaan. Jos Blogiringin yhteistyökuvioiden kautta tulee postauksia, merkitsen ne Blogirinkilogolla selvyyden vuoksi. Mikäli niistä jokunen roponen kassaan kilahtaa, niin eiköhän ne palaudu samantien tänne blogiin uusina postauksina. Se nimittäin on usein harmittanut, ettei kaikkea viitsi taloussyistä toteuttaa, mitä mielessä on :D

Bloggailu jatkuu joka tapauksessa entiseen tapaan. Ihan niin vauhdilla en ole saanut uusia ja vanhoja ohjeita kasattua kuin olisin halunnut, mutta parhaani yritän!

Aurinkoisia kevätalvenpäiviä toivotellen Ebe :)


8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä idealta. Tietenkin sen näkee vasta sitten paremmin, kun olette saanneet kokemuksia tuota kautta ja tietenkin pystytte kehittämään myös toimintaa. On kuitenkin aika kimuranttia alkaa yksikseen minkäänlaisiin kuvioihin, kun ei tunne koukeroita tarkemmin.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tosi hyvä postaus, itse olen myös mainosvastainen, enkä ole kaikkiin juttuihin lähtenyt, tosin niitä ei ole vielä paljon tullutkaan. Jotain tuotteita mielelläni voin mainosta, jos ne liittyvät aiheeseen ja ovat omasta mielestä hyviä. Blogirinkiin olisin halunnut mukaan, mutta mielestäni voi hakea vasta kun blogi on vuoden vanha ja koska vaihdoin juuri uuteen blogiin, niin pitänee sitten odotella.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea :) Ja hyvä postaus, asiaa :)

    VastaaPoista
  4. Veit sanat suustani :) Blogirinki vaikuttaa hyvätä jutulta vaikka vielä ei ole mitään kamppanjaa kohdalle osunut.

    VastaaPoista
  5. ...hyvä postaus mainonnan koukeroista!
    Vielä ei kuitenkaan valjennut mistä yksityiset leivontaa harrastavat neuvottelevat, mitä tästä ringistä hyötyvät tai mistä ne roposet kerääntyvät?
    Pitänee tutustua asiaan tarkemmin, kun palaan kotikoloon.

    VastaaPoista
  6. Ainakin oman hyötynsä mainostajilta saa 'Blogirinki' media-alan yrityksenä. Listalla on paljon jo valmiita kotileipomoyrityksiä, joten heille toki mainio idea koota kaikki samaan kansioon eri puolilta Suomea.
    Mutta mikä on hyöty tosiaankin leivontaa blogiharrastuksena pitävälle, joilla asiakkaina ovat suku/ystävät ja kumminkaimat :))), perhejuhlat ?

    VastaaPoista
  7. Minusta tässä ei ole kysymys "asiakkaista"millään tavalla. Kenties tämä ajan kanssa selkiytyy myös lukijoille.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista :D

    En itsekään tiedä vielä vaikuttaako Blogirinki mihinkään mitenkään? Aika näyttää. Kysymys on lähinnä yksittäisistä kampanjoista jonkun tai useamman yrityksen taholta. Mutta todellakin kaikki on avointa vielä ja voi olla, ettei yksityiselle bloggaajalle sen kummempaa hyötyä tule. Joka tapauksesta tuskin tästä on haittaakaan. Yhteisiä tapaamisia odotan ainakin bloggareiden kesken.

    VastaaPoista