tiistai 25. syyskuuta 2012

Niiskuneiti

Niiskuneiti-muotokakun leivoin viime viikonloppuna Jennan synttäreille. Pitkästä aikaa tein muotokakkua ja oli hauska vaihteeksi tehdä sellaista. Kakun muotoilin kolmesta kääretorttulevystä, mutta kakkupohjaa jäi jonkin verran yli.


Niiskuneitikakku

Kakkupohja (x3)
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl Ohrakasta (tai perunajauhoja)
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
Sitruunalimua
 
Täyte: 
3-5 rkl vadelmahilloa 
3-4 dl vadelmia
4 dl vispikermaa
150 g valkosuklaata
200 g vaniljatuorejuustoa

Kreemi:
100 g suolatonta voita
100 g sitruunatuorejuustoa
1-1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute:
700 g sokerimassaa

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri oikein kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi toisiinsa sekoitetut kuivat aineet varovasti vaahtoon, esim. puuhaarukalla käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle, korkealaitaiselle uunipellille ja paista 225 asteessa 8-10 min, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea. Kumoa levy varovasti leivinpaperin päälle, johon on ripoteltu sokeria. Irrota päällimmäinen paperi. Paperin saa parhaiten pois, kun jäädyttää pinnan ensin esim. kylmään veteen kastetulla ja kuivemmaksi puristetulla talouspaperilla/pyyhkeellä. Anna jäähtyä hetki.

2. Sekoita vadelmahillo hiukan murskattuihin vadelmiin. Vatkaa vispikerma. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja vatkaa se tuorejuustoon. Yhdistä vaahdot. Leikkaa jokaisesta kolmesta kakkulevystä Niiskuneidin mallinen pala. Voit käyttää apuna leivinpaperille piirrettyä ja siitä leikattua kuvaa. Laita alustalle yksi paloista, kostuta kevyesti sitruunalimulla ja levitä vadelmahilloa kera marjojen. Levitä marjojen päälle valkosuklaamoussea. Kokoa kakkua siten, että laitat irtopaloja niihin kohtiin, joiden kuuluu olla paksumpia esim. Niiskuneidin päähän. Laita väliin yksi ehjä kakkupala ja taas irtopaloja sopiviin kohtiin. Kostutusta, marja-hilloseosta sekä valkosuklaavaahtoa myös sopivasti mukaan. Kääri täytetty kakku kelmuun ja jätä jääkaappiin yön yli.

3. Vatkaa kreemiä varten voi vaahdoksi, lisää sokerit ja lopuksi tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi. Levitä kreemi kakun päälle. Voit muotoilla veitsellä leikaten kakkua ennen kreemin levitystä mikäli se on tarpeen. Kauli sokerimassa levyksi ja kuorruta kakku. Käytä loppu sokerimassasta värjättynä elintarvikeväreillä muiden osien koristeluun.


Kukat löytyivät varaston kätköistä :D


10 kommenttia:

  1. Onko häntä pelkkää sokerimassaa?

    VastaaPoista
  2. Muistelen, että tein joskus (vanhasta) blogistasi löytyneellä ohjeella vaahtokarkki-brownieta. Onkohan resepti sinulla vielä tallessa ja voisitko julkaista sen uudelleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti on tallella ja voin laittaa sen uudestaan sivulle. Koristeluohjeet laitan varmaankin kaikki, mutta näitä leivontaohjeita toiveiden ja ehtimisen mukaan :D

      Poista
    2. Laitan ohjeen toistaiseksi tähän, koska juuri näiden kuvaa en löytänyt: Vaahtokarkkibrowniet

      125 g voita

      1 dl kaakaojauhetta

      2 kananmunaa

      2 3/4 dl sokeria

      1 1/2 dl vehnäjauhoja

      1 tl leivinjauhetta

      3 dl vaahtokarkkeja silputtuna (minulla oli kokonaisia minivaahtiksia)

      50 g tummaa suklaata rouhittuna (laitoin pätkistä)

      Pinnalle: Vaahtokarkkeja

      1. Sulata voi ja sekoita joukkoon kaakaojauhe.

      2. Vaahdota munat kulhossa sähkövatkaimella. Lisää sokeri vähitellen vaahdottamisen aikana.

      3. Sekoita munavaahtoon voiseos.

      4. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

      5. Kääntele taikinaan vaahtokarkkipalat ja rouhittu suklaa.

      6. Vuoraa uunivuoka (20x20 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 min. Älä pelästy, taikina kuohuu uunissa. Lisää muutama minuutti ennen kypsennysajan loppumista pinnalle kokonaisia vaahtokarkkeja. Paista vielä n. 3min.

      7. Jäähdytä browniet hyvin ja leikkaa paloiksi. Browniet kannattaa valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, niin ne ehtivät jäähtyä kunnolla. Vuoan voi laittaa myös hetkeksi pakastimeen ja leikata vasta sitten :D

      Poista
    3. Voi, tuhannesti kiitos! Jouduinkin juuri kiitollisuudenvelkaan naapureille, joten taidan kiittää nyt viikonloppuna tällä. :)

      Poista
  3. Aivan ihana pienen tytöntyllerön kakku!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! Tuo on niin nätti että olen ihan sanaton!

    VastaaPoista
  5. Jes, ihanaa että olet saanut blogisi uuteen alkuun! :) Suloinen kakku tämä.

    VastaaPoista