maanantai 9. joulukuuta 2013

Maalaistalo

Koulun myyjäisiin tein pari piparkakkutaloa. Tämän isomman maalaistalon ja yhden pienen kaarevakattoisen piparitalon. Kaavat ovat omat.



Sivuseinä. Ikkuna-aukkoihin kaadoin sulaa kondiittorin sokeria pipariosien paiston jälkeen.


Ikkunoiden päällä on pienet piparikatokset. Ne voi jättää poiskin, jos ei halua pipertää. Tukipalat katokseen ovat jo aika pientä piparointia. Tukipaloja joutuu paiston jälkeen hiukan veistämään tai muuten ne eivät oikein sovi katoksen alle.


Piparikuusi.


Kuuset tein yhdestä kokoinaisesta kuusipiparista ja neljästä puolikkaasta. Osat kiinnitin kondiittorin sokerilla. Puut saivat pelkän tomusokerihunnun päälleen ennen kiinnitystä.


KAAVAT LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Koti-lehti

Näitä pipareita väsäilin jo marraskuussa ja nyt ne julkaistiin Koti-lehdessä. Koti on maa- ja kotitalousnaisten oma lehti ja se on tullut minulle jo useamman vuoden. Lehdestä löytyy paljon kivoja juttuja sekä käsityö- ja ruokaohjeita. Minulta toivottiin pieniä piparitöitä, jotka on helppo tehdä ja käteviä viedä vaikka lahjaksi. Kuvaajana oli Seija Suurinkeroinen.


Pienet pinjata-tyyppiset rasiat on helppo paketoida. Sisälle voi piilottaa namuja tai vaikka jotain muuta yllätystä.


Kansi kiinnitetään myös, joten nämä eivät ole varsinaisesti rasioita. Iso pipariukko pysyy pystyssä ja se voi olla koristeena ennen pinjatapiparin rikkomista.


Pipariukkojen kynttilälyhdyn tein jo viime vuonna, mutta leivoin vielä pari uutta. Toiseen tuli tähtiä ja toiseen pitsisiä sydämiä. Eläimet viettävät joulua korkean kuusen juurella. Glögimukipiparit ovat jo monelle tuttuja.


Tähtilyhty.



tiistai 3. joulukuuta 2013

Pari pientä piparitaloa

Sunnuntaina leivoin ystävälle pyynnöstä pari pientä piparitaloa, jotka hän vie arpajaisvoitoiksi. Hänen poikansa harrastaa jääkiekkoa ja toiminnan rahoitukseen tarvitaan myös vanhempien ja muiden aikuisten panostusta. Arpajaiset ovat mainio tapa kerätä varoja seuralle.

Myrsky yllätti leipurin ja kesken pipareiden paiston sähköt katkesivat. Eivätkä tulleet hetkessä takaisin, vaan sähkökatko kesti useita tunteja, yöhön asti. Onneksi leivinuuni oli juuri lämmitetty ja hetken odottamisen jälkeen paistoin loput piparit siinä. Ensimmäinen satsi kärähti, kun malttamattomana laitoin pellilisen liian kuumaan uuniin, mutta taikinasta riitti vielä uuteen pellilliseen. Sain piparit paistettua ja seuraavaksi koristelin ne romanttisessa kynttilänvalossa. Muuten ihan jees, mutta huomasin aamulla, että olin koristellut kuuset sinisellä kuorrutteella. Kuorrute oli hiukan turkoosiin vivahtava, joten se näytti kynttilänvalossa aivan vihreältä. Onneksi olin ripotellut vihreää koristelusokeria päälle. Osan kuusista koristelin valkoisella kuorrutteella.

Käytin Sveicon piparkakkutalomuotteja. Muoteissa oli aika isot, pyöreät ikkunat. Otin pienellä kukkamuotilla palan ikkunoihin ja painoin pyöreällä muotilla uuden ikkuna-aukon. Näin sain ikkunoita pienemmiksi. Muotilla tulee molemmista päätypaloista oviaukollisia, mutta laitoin takaseinään oven takaisin, jotta seinä olisi ehjä. Savupiipullakin tuntui kokoa riittävän :D


Metsän eläimiä.


Minihirvi.


Pupu.


Jouluheppa.


Joulupossu.


Kuka kumma on tukkinut piiput lumipalloilla? Pudotin pari toffeekuulaa savupiiippuun. Jotenkin noin isoina ne olivat sellaisia kummallisia ammottavia aukkoja. Tähän kattoon tein koristelun kirpeästä karamellinauhasta ja toiseen pursotin pikeerin.



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparitaloja

Tänä vuonna piparitalojen rakentelu on jäänyt melko myöhäiseksi, mutta vielä ehtii ennen joulua piparoida piparirakennelmia. Ensimmäinen satsi meni myyjäisiin puoliksi hyväntekeväisyytenä eli tarpeet korvattiin, mutta työn tein ilmaiseksi. Mukava osallistua hyvään tarkoitukseen tällä tavalla.

Tein kuusi kohtuullisen kokoista piparitaloa, sillä isoja on ihmisten vaikea kuljetella myyjäisistä kotiin. Jokainen talo on omanlainen, joten asiakkailla toivottavasti löytyi mieleinen malli.


Tässä talossa asuu pienen pieni pipariukko.


Vaaleansinisessa katossa on pitsikoristelu.


Tässä talossa asuu ukko ja akka. Talon katolla livertää joululintu ja talon takana seikkailee possut ja bambi.


Tämän talon katon tein Smurffi-suklaatikuista, jotka poksuvat kivasti suussa.


Talon nurkalla kukkii jouluruusu.


Lumiukko vahtii jääkukkaista taloa.


Romanttisen makea talo perinteisellä ranskanpastillikartolla.


Vaaleanpunainen katto on hunnutettu sokerilla ja seinätkin saivat pikeerikuorrutuksen.


Seinään lisäsin pipari- ja pikeerikoristeita.


Talo takaa.


KAAVAT PIENEEN PIPARIMÖKKIIN LÖYTYY TÄÄLTÄ.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Naisellisia pipareita, osa 2:

Eräisiin juhliin toivottiin naisellisia pipareita vähän samaan tapaan kuin täällä tehdyt piparit. Värityksenä näihin pipareihin tuli musta, hopeanharmaa, valkoinen ja pinkki. Pikkujouluaikaan sopii hyvin helmiäisspraylla ja sapluunalla kuvioidut mekot ym. piparit  :D

Taikina oli ihan tavallista joulupiparitaikinaa.


Vaikka sapluuna nopeuttaa koristelua, siinäkin on omat ongelmansa. Jos sapluuna ei pysy paikoillaan tai ole aivan piparissa kiinni, tulee jäljestä suttuisa.



Sydämet saivat pitsiä yllensä.


Hopeiset kuvioinnit.



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Monster High-kakku

Monster High-nuket tuntuvat pikkuhiljaa pääsevän pikkutyttöjen suosioon ja nyt toivottiin teemaan sopivaa synttärikakkua. Kakun sisältä löytyy suklaakakkupohja täytettynä mansikalla ja pätkismoussella. Kuorrutus on sokerimassaa kuten koristeetkin. Hiuksiin, silmiin ja pukuun lisäsin yksityiskohtia mustalla pikeerillä.


Kakun reunaan tein salmiakkikuvioinnin.


Lähikuvaa koristeesta.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pipareita ja cookie popseja

Viime lauantaina olin Lappeenrannassa, kokkikauppa Culinaria Al Dentessa, vierailemassa ja esittelemässä popsien valmistusta sekä erilaisia pipari-ideoita. Mielessä oli sellaiset pienet syötävät, joita voi tehdä pikkujouluihin tarjolle tai antaa vaikka lahjaksi. Päivä oli vilkas ja varsinkin esillä ja käytössä ollut suklaaputous herätti ihastusta. Popseja kastettiin suklaaseen innolla ja yllättävän monelle popsit olivat aivan uusi tuttavuus.

Tein kotona valmiiksi muutamia malliesimerkkejä helposti toteutettavista pikkysyötävistä.

Piparit paistoin puutikkujen kanssa ja koristelin sen jälkeen. Piparitikkareita voi tehdä myös täytteellä tai sulatetulla suklaalla. Kahden piparin väliin laitettu täyte tai suklaa pitää tikun kiinni pipareissa.


Lumiukot on helppo tehdä pyöreistä pipareista.


Popsipuu. Tikut tökkäsin kuivakukkasieneen (oasis), jonka olin päällystänyt sokerimassalla ennen kukkapurkkiin työntämistä.


Käytin kuorrutukseen tummaa suklaata ja vihreäksi värjättyä valkosuklaata.


Vein myös muutamia lumihiutalepipareita.


Väreiksi valitsin valkoisen, beigen ja vaaleansinisen.


Nämä voi ripustaa vaikka joulukuuseen koristeiksi.


Paikan päällä koristelin pieniä minikuppikakkuja eri tavoin. Kaksiväristä pursotusta, ruusuja ja suklaaseen dippausta.


Kiitokset Kokkikaupan väelle mukavasta päivästä. Aika kului vauhdikkaasti ja iloisissa tunnelmissa :D