sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

John Deere-kakku

Viikonloppuna leivoin traktoreista innostuneelle synttärisankarille John Deere-kakun. Malli oli helppo löytää :) Pihassa seisoo yksi iso vihreä traktori ja pöydällä oli mallina pienoistraktori. Kakku on koottu suklaakääretorttulevyistä (suklaarouhetta mukana taikinassa) ja täytteenä oli mansikkaa ja pätkismoussea. Kuorrutus on muuten sokerimassaa, mutta renkaat ovat marsipaanin ja Kick-lakupatukoiden sekoitusta.


Isot muotokakut olisi kiva aina koota paksujen kakkualustojen päälle, mutta alustat ovat aika tyyriitä. Tämän tein suoraan kakkulaatikon pohjan päälle ja vain leivinpaperi on välissä. Minulla on isoja tarjottimia, mutta ne pitäisi sitten aina palauttaa takaisin. Mitä alustoja yleensä käytätte isoissa kakuissa?



Ralliauto-koriste

Syntymäpäiville tarvittiin ralliauto koristeeksi ison levykakun päälle. Sain valokuvan, jonka mukaan yritin saada näköistä autoa aikaan. No, ei nuo autot oikein ole meikäläisen alaa. Mies hieman moitiskeli koristetta ja huomasin puutteet kyllä itsekin. Etupyörät ovat ihan missä sattuu ja muutenkin mittasuhteet ovat pielessä. Mies suositteli ensi kerralla viivottimella mittaamista ja näinhän se tehtävä (siis ihan hyvällä tarkoituksella neuvoi) :D


Auto on 12-13 cm pitkä ja isosta koosta johtuen tein rungon riisimuromassasta.


Sivelin koristeen pinnan tuubisokerikuorrutteella, jota ohensin notkeammaksi vedellä.


Kuorrutin auton rungon samaan tapaan kuin kakut. Renkaat tein erikseen.


Valmis koriste alustalla. Alusta on kukka(sokeri)massaa, joka kuivuu nopeasti. Alustan kuorrutin kaakaolla värjätyllä pikeerillä ja ripottelin päälle piparinmurua. Alusta on siis valkoinen alapuolelta. Puu, pikkukukat ja ruskea maa ovat sokerimassaa ja vihreät lehdet sekä ruoho pikeeriä.


Auto edestä.



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Petunia

Kesäkukkaistutuksia odotellessa voi väkertää kakkuihin kukkia :D



Työvälineitä.Käytin muottia narsissi-piparimuottia, vaikka siinäkään ei terälehtimuoto ollut aivan oikea.


Kaulitusta sokerimassalevystä otin paloja muotilla.


Leikkasin yhden terälehden pois.


Käänsin palan ja nipistin kukan reunat yhteen "nurjalta" puolelta.


Leikkasin saksilla ylimääräisen pois.


Käänsin palan muotoilumatolle ja pyöreäpäisellä muotoiluvälineellä litistin terälehtiä. Yritin saada muodon pysymään mahdollisimman pyöreänä eli suunta enemmän sivuittain kuin kärkeä kohti.


Muotoiluvälineellä ohensin terälehden reunoja vielä lisää pyörivällä liikkeellä.


Kuvioin marsipaanityövälineellä (veitsikin kävisi). Tein muutamia keveitä vetoja, joiden ei tarvinnut ylettää kärkeen asti. Jokaiseen terälehdeen tein keskelle yhden pitkän, hiukan syvemmän viillon.


Painoin keskeltä muotoilusienen päällä.


Pyöristin terälehden nostamalla alapuolelta työvälineellä ja auttamalla päältä sormin.


Kukat kuivatin foliokupeissa.


Lopuksi koristelin muutamia kukkia tomuväreillä ja  keskustaan kiinnitin sokerihelmiä+nonparelleja. Tein myös sini- ja punasävyisiä petunioita. Loppusilaukseksi hento suihkaus helmiäisspayta.


Lehdet tein nukkapintaisen näköisiksi muotoilusienellä. Ensin lehtipala alustalle ja muotoilumatto päälle.


Kaulin pikkukaulimella päältä, mutta onnistuu ihan sormin painaenkin.


Nyt lehti muistuttaa nukkapintaista petunian lehteä.


Vielä lehtisuoniviillot.


Valmiita kukkia.


Lähikuvaa.


torstai 4. huhtikuuta 2013

Kahvia, kiitos!

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Sen huomaa suomalaisista juhlista ja tapahtumista. Melkein missä vain ensimmäiseksi kysytään, otatko kupin kahvia? Kahvila löytyy pienemmältäkin paikkakunnalta ja myös erikoiskahvit ovat löytäneet sitä kautta tiensä suomalaisten kahvikuppeihin.

Kahvilla on erityinen merkitys itselleni, sillä kahvia olen juonut pikkutytöstä asti. Alussa toki vain silloin tällöin kun luvan sain ja runsaalla maidolla sekä sokerilla höystettynä. Pikkuhiljaa maidon määrä väheni ja sokeri jäi pois. Kahvia meillä kotona on keitetty tilanteessa kuin tilanteessa. Kahvipöydässä olemme perheen kanssa puhuneet ilot ja surut. Varsinkin ilot ja usein siskoilleni mennessä ensimmäisenä keittiöstä huikataan: "Keitetääs hyvät kahvit!".

Harvoin kahvia juodaan ilman mitään pientä herkkua. Suosituimpia ovat suolaisista karjalanpiirakka ja makeista korvapuusti (Pauligin makupari-tutkimus). Juhlapöydät notkuvat usein sen seitsemän sortin tarjottavia, mutta yllätysvieraille kelpaa vähempikin. Kahveissa löytyy nykyään paljon erilaisia vaihtoehtoja ja valinnan vaikeus saattaa yllättää. Paulig-Makuparit palvelu auttaa löytämään jokaiselle kahville oman maistuvan tarjottavan. Hyvä pari täydentää makumaailmassa toisiaan, aivan kuin eri viinit eri ruokien makuja.

Voit etsiä  makupareja Paulig Makuparit-sivustolta:


Makuparit-sivustolta löytyvät esimerkiksi nämä meikäläisen leivonnaiset:

Macaron-leivokset
 


Kahvi: Parisien


       

                                                

Omenamuffinssit 



  Kirsikka-suklaakakku                                              

Kahvi: Paulig Kenya 




Keitetääs hyvät kahvit ja käykää samalla kurkkaamassa Makupari-sivustoa. Sivuilta löytyy myös paljon muuta asiaa kahvista leivonnaisohjeiden lisäksi :D


Yhteistyössä mukana Blogirinki ja Paulig. Kiitokset heille!





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mekkokakku

Edellinen kakku oli kummipojalle, mutta toiselle synttärisankarille tein hempeämmän mekkokakun. Siskon tytön nimi ei ole oikeasti Maissi. Lempinimi on vain ollut käytössä niin pitkään, aivan vauvasta asti, että sen sitten laitoin kakkuukin. Täytin vaalean kakkupohjan mansikalla ja Dajm-kinuskivaahdolla. Kuorrutus on sokerimassaa.


Kesämekko.



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Multiformaattisoitin-kakku

Lauantaina matkasimme vanhimman siskoni luo pääsiäisen viettoon. Samalla kerralla oli pääsiäispäivällinen, tuparit ja siskon pojan (kummipoikani) sekä toisen siskon tyttären synttäribileet. Eli juhlimista riitti :D

Kummipoikani toivoi kakuksi Pioneerin multiformaatisoitinta, koska DJ-meininki kiinnostaa synttärisankaria. Sain kuvan tuosta ihmehärvelistä ja sellaista yritin sitten kasata kakusta ja sokerimassasta. Kone itsessään on aika tylsä joten muotoilin ison DJ Roopen, tulevaisuuden klubien tähtihemmon, kakun viereen.


DJ hemmo on noin litran maitopurkin kokoinen. Koska halusinkin koristeesta ison, piti keksiä jotain hahmon pohjaksi. Täytteenä käytin Rice Krispie-riisi"massaa". Riisimassa on muotoiltavissa olevaa, melko kevyttä ja säästää sokerimassaa rutkasti. Pelkästä sokerimassasta tehtynä joutuisi koristetta myös kuivattamaan aina välillä, ettei se lysähtäisi kasaan. Tämän sain yhden päivän aikana valmiiksi. Riisi"massaa" tähän koristeeseen kului noin viidennes riisilevystä.

Tukena oli varmuuden vuoksi grillitikku. Riisimuro on syötävää, mutta tuskin sokerimassalla päällystetty riisimuro kovin herkullista on. Toki koristeen voi järsiä pahimpaan makeannälkään, jos haluaa :D


Vartalon etuosaan kiinnitin valkoisesta sokerimassasta paidan. Käytin paksuhkoa pikeeriä kiinnityksessä ja riisimuron tasoittamisessa. Jalat olin jo päällystänyt sokerimassalla.


Seuraavaksi takki. Kädet ovat pelkkää sokerimassaa. Tukemiseen sopii kaikki mahdollinen härpäke.


Kasvot muotilin ensin riisi"massasta" ja tasoitin sen pikeerillä ja valkoisella sokerimassalla. Vasta sen jälkeen kaulin päälle ihonvärisen sokerimassan. Tässä olisi pitänyt käyttää mukana marsipaania. Sokerimassa kuivui liian nopeasti ja kasvojen muotoilu jäi puolitiehen. Siinä vaiheessa kun nenänpieliin alkoi syntyä ryppyjä, oli pakko lopettaa.


Kakku on suklaakakkupohjainen, täytettynä mansikalla ja kermavaahdolla (toiveesta). Koska koneen muotoilussa meni aikaa, tein sen erikseen suklaakahvikakusta. Täytekakku on mustan soittimen alla.


Lähikuvaa.


Sivusta.