keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mansikkakääris

Vielä ei ole mansikka-aika, mutta kesää odotellessa tein mansikkakääriksen melkein samalla tyylillä kuin tämän leopardikääriksen. Koska kaupassa ei ollut tänään edes ulkomaalaisia mansikoita, tein sitten mansikat pinnalle muulla tavoin. Täytteenä on tropiikin hilloa ja pakastemansikoista, liivatteesta ja vispikermasta tehtyä mansikkamoussea.


Värjäsin pienen osan taikinasta ruskealla, punaisella ja vihreällä. Leivinpaperille pursottelin ensin ruskeat pilkut.


Seuraavaksi punainen mansikka.


Mansikoille lehdet. Paistoin kuvioita 200 asteessa noin minuutin ajan.


Lopun taikinasta pursotin mansikoiden päälle ja jatkoin paistamista 225 asteessa 6-7 min. Kumosin kakkulevyn sokeroidulle leivinpaperille jäähtymään ja ennen täyttöä kumosin levyn uudelleen paistopinta päällepäin. Levitin täytteet ja käärin rullalle.


Valmis rulla. Päälle sihtasin hyvin kevyesti tomusokeria.


Kesä ja mansikat, nam!


27 kommenttia:

  1. Siulla noita ideoita riittää.

    VastaaPoista
  2. Ihana kääris! Miten keksitkin kaikkea näin hienoa!

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana idea! =) Pitääpä itsekin kokeilla kesällä ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava idea!! Tuota täytyy kokeilla ihan vaikka kokeilun vuoksi :)

    VastaaPoista
  5. Tosi söötti idea! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana idea, ja kaunis. Pakko jossain vaiheessa kokeilla.
    Terkkuja Monica

    VastaaPoista
  7. No herttinen sentään, sää sitten keksit ja viitsit, ihan ältsin hieno!!!!

    VastaaPoista
  8. Upea idea ja hienolta näyttää!! ...mutta mitä tuo aine on mitä pursotit ja mistä niitä saa??

    VastaaPoista
  9. Nam :P
    Miten on noiden tuoreiden ulkolaisten mansikoiden laita...uskaltaako niitä syödä/ syöttää lapsille? Ite rupesin epäröimään kaupassa ja vein takaisin...kun ei niitä pakastettuja uskalla kuumentamatta käyttää...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen uskaltanut niitä laittaa kakkuihin, mutta välillä vähän arvelluttaa. Nähtävästi kumminkin noita tuoreita marjoja kasvatetaan tarkemmin kuin pakastemarjoiksi meneviä, kun en ole niitä kuullut ihmisten sairastuneen. Pakastetut ulkolaiset marjat keitän aina, mutta yleensä käytän vain suomalaisia marjoja.

      Poista
  10. Uskomattoman ihana!
    Pitääpä tehdä töihin kevään kunniaksi

    VastaaPoista
  11. Huikea!!! Tätä on aivan pakko testata heti viikonloppuna, vaikken kääretortun fani olekaan :D

    VastaaPoista
  12. Jee, mikä idea! Aivan pakko testailla, mitä muuta saisi tehtyä kuin leopardin täpliä ja mansikoita... :)

    VastaaPoista
  13. Älyttömän makee idea !!

    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  14. Siis kerrassaan ihan mielettömän hieno kääretorttu :)

    VastaaPoista
  15. Ihana idea! Saisinkohan aikaiseksi tehdä äidille synttärikakuksi... :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kivoista kommenteista :D

    VastaaPoista
  17. Kokeilin hauskaa kääristäsi, mutta siitä ei tullut lainkaan noin kaunis kuin sinulla :/

    VastaaPoista