Innokkaalle hevostytölle meni yllätyksenä synttärikakun päälle tälläinen kakunkoriste. Koriste on sokerimassaa ja alustan halkaisija on n.11 cm.
Heppa on pieni ratsastajaan verrattuna, mutta eipä nuo hevoset taida tuolla tavoin istuakaan :D
Hevonen.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Hääkoriste
Tämä koriste meni viime viikonlopun hääjuhliin, melkein meidän naapuriin :D Onneksi olkoon vielä tätäkin kautta!
Toiveena oli saada polkupyöräilyteema jotenkin mukaan ja tein ensin kokonaisen polkupyörän. Eipä hökötys kasassa kestänyt. Runko olisi pitänyt vahvistaa rautalangalla ja sen jätin pois. Toiveena oli nimittäin mahdollisimman pitkälle syötävissä oleva koriste. Ei hätää... muutetaan sitten ajatusta. Tässä pariskunta aloittaa yhteisen taipaleen polkupyörän kokoamisella. Siitähän se oikeassa elämässäkin alkaa. Ei ehkä oikean pyörän kasaamisella, vaan yhteisen taipaleen yhteisellä rakentamisella :D
Osat ovat ripoteltu hääparin taakse.
Ohjekirja on tarpeellinen.
Morsiuskimppuun toivottiin shamppanjanvärisiä ruusuja ja valkoisia kalloja ilman vihreitä lehtiä kuten oikeassa kimpussakin. Morsiamen lukuharrastus haluttiin myös koristeeseen mukaan.

torstai 18. heinäkuuta 2013
Rippikakku
Haipakka meno jatkuu, mutta tässä vihdoinkin viime sunnuntain rippikakku. Keskimmäinen tyttäreni pääsi ripille ja hän toivoi kirsikankukkia kakkuunsa.
Kakun välistä löytyy mansikkamoussea ja pari suklaakakkukerrosta tavallisen vaalean kakkupohjan lisäksi. Palakuvaa en juhlan hyörinöissä ehtinyt ottamaan ja samoin jäi monet muutkin tarjottavat kuvaamatta. Kukat asettelin sävyjen mukaan ombre-kakuksi, liukuvärjätyksi pinnaksi.
Lähikuvaa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Kirsikankukkia
Tein sokerimassasta viikonlopun kakkua varten n. 300 kpl kirsikankukkia. Pieni tovi meni näitä väkerrellessä, vaikkeivat suuren suuria ja monimutkaisia olekaan :D Sunnuntaina sitten näkee, millainen kakku kukista kehkeytyy.
Lähikuvaa.
Lähikuvaa.
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Syntymäpäiväkakku
Kesä kiitää sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Tämän kakun tein jo viikko sitten syntymäpäiville. Juhlien sankari on innokas puutarhuri ja toiveena oli juhannus- ja pensasruusuja sekä tomaatteja. Uimarengas kuvastaa sitä, että synttärisankari on opettanut lapsenlapsia uimaan. Kakun täytteeksi toivottiin mansikkaa ja kermavaahtoa, siis perinteinen mansikkakakku :D
Pensaat ovat sisältä kakkua ja päällä on sokerimassaa. Lehdet ovat pikeeriä. Vaikka ruusupuskat ovat isoja, ne on helppo leikata.

perjantai 28. kesäkuuta 2013
Oi Brita!
Mansikkatäytteinen britakakku on yksi kesän ehdottomista must do-jutuista. Siis ei kesää ilman Britaa!
Talon takaa löytyi iso kulhollinen metsämansikoita ja ne päätyivät puutarhamansikoiden kaveriksi kakkuun. Koska syöntiporukassa oli vaativia nuoria makustelijoita, tein yhden ison kakun tilalle 4 pienempää britakakkua, jotka täytin erilaisilla täytteillä. Meikäläisen suosikki oli rahka-kermavaahto-mansikkatäyte. Pehmeä, täyteläinen maitorahka on herkkua kermavaahdon kanssa ja siitä olen tehnyt pelkkää marjarahkaa välipalaksi jo useammankin kerran tänä kesänä, kun ei leipominen ole innostanut kuumassa keittiössä.
Rouheaa kattausta.
Mansikkani mun <3
Brita-kakku
Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Päälle:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
50 g mantelilastuja
Täyte:
1 prk (250 g) rahkaa
n 1/2 l vadelmia, mansikoita tai muuta marjaa)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
1.Vaahdota rasva ja sokeri
2.Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten ja keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen.
3.Levitä taikina leivinpaperille ohueksi levyksi ta kahdeksi pyöreäksi kiekoksi.
4.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten.
5. Levitä marenkiseos pohjan päälle ja ripottele mantelilastuja päälle. Paista pohjaa 175 asteessa n.20 min, kunnes marenki on saanut herkullisen ruskean sävyn. Anna pohjan jäähtyä ja tee sillä välin täyte.
6.Sekoita rahkaan marjat ja mausta sokerilla. Vatkaa kerma ja nostele täytteeseen. Leikkaa pohja kahteen osaan (jos ei ole tehty kahta pyöreää pohjaa) levitä täyte toisen päälle ja nosta toinen levy kanneksi.
Mantelilastut korvasin mantelirouheella.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Jogurttijäätelö
Juhannus tuli ja meni nopeammin kuin mitä ehti kissaa sanoa. Tänä vuonna suorastaan pääsi yllättämään, joten myöhäiset juhannustoivotukset kaikille :D
Lämmintä piisaa ja aurinko porottaa. Toki ollaan uimassa käyty ja tuulettimet pörrää täysillä, mutta lisäviilennystä kaipaavalle kelpaa myös jäätelö. Vaikka tälläinen kevyt ja helppotekoinen jogurttijäätelö!
Mansikkainen jogurttijäätelö (n.4 annosta)
reilu puoli litraa mansikoita
2 dl vispikermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
3 rkl hunajaa (tai maun mukaan, kuinka makeaa jäätelöstä haluat)
1. Soseuta mansikat.
2. Vispaa kerma vaahdoksi, lisää siihen jogurtti, mansikkasose ja mausta hunajalla. Voit makeuttaa jäätelön myös sokerilla ja/tai mansikkahillolla, jos et halua käyttää hunajaa.
3. Kaada vaahto muoviseen kulhoon tai rasiaan. Laita pakastimeen ja vatkaa jäätelömassaa sähkövatkaimella pari kertaa jäätymisen alussa. Voit käyttää jäätelökonettakin, jos sinulla on sellainen.
Tämä on enemmänkin jäädykettä kuin jäätelö, joten rasia kannattaa ottaa joksikin aikaa lämpenemään ennen tarjoilua. Koristeeksi laitoin kuivattuja marjoja Punnitse&Säästä-putiikista. Nuo kuivatut marjat ovat hyvä vaihtoehto, kun tuoreita marjoja ei ole aina saatavilla. Lisäksi nämä ovat niin herkullisen värisiäkin.
Vielä parempaa hiukan sulaneena.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)