sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Salsaa ja kvinoaa

Viimeisen GoGreen-postauksen aiheeksi sain salsakastikkeet ja ruokajyvät sekä suurimot. Valmiit salsakastikkeet ovat käteviä ihan sellaisenaankin vaikka tacojen kanssa, mutta niitä voi helposti myös tuunata lisäämällä mieleisiä aineksia. Lasten syysloman alkajaisiksi tein heidän lempparia, tortilloja ja salsakastikkeet sopii niidenkin kaveriksi.

Testasin Salsa Mexicana jauhelihalla ryyditettynä ja Salsa Mediterraneania kanan kanssa. Salsa Orginal jäi odottamaan uusia ideoita. Valmistus oli helppoa, lihat ruskistetaan ja maustetaan tarpeen mukaan, lisätään valmis kastike ja annetaan lämmetä.


Jotta ei ihan niin helpolla pääsisi, tein tortillalätyt itse. Pienellä vaivalla saa paljon parempia lättyjä kuin kaupan lätyskät.

Tortillalätyt

3 dl pizzajauhoa (tai durumjauhoja)
4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
3 dl reilusti lämmintä vettä (n. 42 astetta)
1 rkl öljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vettä sen verran, että saat tasaisen taikinan. Lisää öljy ja vaivaa kevyesti. Jätä taikina muovin alle n. 30 minuutiksi.
2. Jaa taikina 12-15 osaa, pyöritä palloiksi.
3. Kauli ohuiksi lätyiksi ja paista kuumalla, kuivalla pannulla kypsäksi. Laita tortillat liinan alle pehmenemään.
4. Täytä haluamalla tavallasi.

Koko määräytyy pannun mukaan, kun tortillan pitää mahtua siihen paistumaan.


Lätyn kuuluu olla ohut.


Paistinpannua ei öljytä. Jos tortilloissa on paljon jauhoja, kannattaa ne harjata pois ennen paistoa tai muuten jauho palaa pannulla. Taikina pullistuu ja alkaa olla kääntämisen aika. Paisto käy nopeasti ja tässä täytyy olla tarkkana, etteivät pala.


Valmis tortilla. Nyt vain liinan alle odottamaan.


Tämän täytin kana-salsakastikkeella.


 Nam.


 Jauhelihaversio.


Jälkiruuaksi leivoin kvinoakakkua. Tätä olen tehnyt usein jo aikaisemminkin, mutta ohjetta ei ole tullut blogiin laitettua. Nyt sekin puute korjataan. Parasta kakussa on se, että kaikki ainekset vain surautetaan joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja kakku on gluteeniton. Tarvittaessa siitä saa maidottoman käyttämällä sopivia tuotteita. Kakku käy tarjottavaksi sellaisenaan tai jäätelön kera, hyydykekakun pohjaksi tai leivoksien pohjaksi. Joskus olen ohentanut pohjaa hyydykekakkuihin, mutta nyt jätin sen paksuksi. Kvinoakakku on hyvin pehmeä, melkein vanukasmainen, joten paksuus ei haittaa yhtään.


Kvinoa-minttusuklaakakku

1 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl keitettyä, valutettua ja jäähdytettyä kvinoaa (n. reilu 1 dl kuivana)
1 1/2 dl rasvaa sulatettuna (pullomargariinikin käy)
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl tummaa kaakaojauhetta (ei kukkupäisiä, mieluummin vaikka hiukan vajaa 2 dl)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

1. Surauta maito ja munat sekaisin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
2. Lisää kvinoa ja rasva.
3. Sekoita sokerit, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda. Lisää mukaan ja surauta sekaisin.
4. Kaada taikina reunoilta voideltuun irtopohjavuokaan (n. 24 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi.
5. Paista 180 asteessa 45-60 min riippuen vuoan koosta. Anna jäähtyä.

Minttusuklaatäyte:

4 dl vispikermaa
150 g vaniljatuorejuustoa
150 g suklaata (laitoin tummaa sekä maitosuklaata)
n. 2 dl mariannecrushia
3 liivatetta
tilkka vettä
tomusokeria maun mukaan

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Kuumenna 1 dl kermaa ja sulata suklaa siihen. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä jonkin aikaa. Vatkaa tuorejuusto mukaan. Sulata liivatteet tilkassa kuumaa vettä ja sekoita suklaa-tuorejuustovaahtoon.
3. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi ja yhdistä vaahdot. Lisää sokeria maun mukaan (laitoin vajaan desin, makeus riippuu käytettävästä suklaasta). Kääntele marianncrush sekaan.
4. Kaada mousse kvinoakakun päälle irtopohjavuokaan. Voit käyttää reunakalvoa, jos haluat siistimmän reunan, mutta mariannecrush tekee moussesta kuitenkin aika epätasaisen.
5. Anna jähmettyä jääkaapissa useamman tunnin tai yön yli.

Kvinoa ennen kypsentämistä. Jos keiton jälkeen kaikki ei mene kakkuun, voi loput hyödyntää vaikka salaatissa.


Koristeeksi raastoin suklaata pinnalle ja laitoin aiemmin tehtyä suklaakoristeita, mitä kaapistä löytyi. Versosalaatista napatut sangon-lehdet sopivat ihan mainiosti myös makeaan kakkuun.



Vielä jotain raikasta mansikkamelbaa tai vastaavaa, niin herkku olisi ollut täydellinen :)




Yhteistyössä GoGreen

http://www.blogirinki.fi/kampanjat/gogreen-t128



7 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoinen pohja kakussa. Ei ole tullut mieleen kokeilla kvinoaa leivonnassa, tätä testaan. Maistuuko jotenkin erilaiselta tai poikkeavalta? Monessa blogissa ollaan tehty kvinoasta puuroa, sekin vielä listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan maistu mitenkään erityiseltä kakussa. Ehkä enemmänkin vaikuttaa rakenteeseen. Tämä on hyvin kostea, melkein mutakakkumainen. Itse kyllä tykkään ja esim. jätskin kanssa tosi hyvää.

      Poista
  2. Kvinoaa olen myös käyttänyt leivonnassa mutta jauhettuna mutta olen kerran maistanut ystävän tekemään banskukakkua,jossa oli ihan keitettyä kvinoaa ja hyvää olikin.

    VastaaPoista
  3. Nams! Erityisesti tortillat näyttää näin nälkäisenä hyvältä,vaan kyllä kakkukin jälkkärinä maistuisi! ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista kommenteista :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapas hyviltä! En olekaan ajatellut että kvinoaa voisi käyttää tälläkin tavoin pohjassa, pitääpä pistää kokeiluun kerran tuo vehnä ei enään mulle sovi. Aina oppii uutta! :D

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on mielenkiintoinen pohja ja muutenkin herkullisen kuuloinen ja näköinen kakku :)

    VastaaPoista