tiistai 2. helmikuuta 2016

Ystäville makeaa

Ystävänpäivänä ystävät ovat entistä makeampia ja silloin heitä on mukava ilahduttaa herkkulahjalla. Pääsin mukaan Suomen Sokerin kampanjaan Blogiringin kautta ja aiheena oli tietenkin sokeri, tämä leipurin perusaines. Näin ystävänpäivän kynnyksellä toivottiin erityisesti mansikkatomusokerilla maustettuja/koristeltuja herkkuja. Mansikkatomusokeria on tullut käytettyä aika paljon, sillä se on helppo tapa saada fantasiapipareihin makua ja väriä. Lisäksi olen käyttänyt sitä marenkeihin, macaronsseihin ja täytteisiin. Sopii siis moneen tarkoitukseen.

Ystäville tein tälläiset helpot sydänpiparit. Näitä on kiva pakata sellofaanipusseihin ja kiikuttaa yllätykseksi useammallekin kaverille. Piparit pursotetaan ja vain kastetaan mansikkatomusokerista tehtyyn pikeeriin. Ei tarvita mitään reunapursotuksia tai muita kikkailuja :) Lisäkoristelua voi halutessa tehdä vaikka tummemmalla pikeerillä, nonparelleilla tai vaikka kandeeratuilla pelargonian/ruusun terälehdillä.


Sydänpiparit

200 g voita
1 dl Siro-sokeria
1 dl DanSukkerin ruokokidesokeria tai fariinisokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrakasta tai perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:

DanSukker mansikkatomusokeria
DanSukker tomusokeria
1 valkuainen

1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen koko ajan voimakkaasti sekoittaen.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon.
4. Siirrä massa pursotinpussiin, jossa on tähtityllä (minulla oli koko 8 ja pipareista tuli aika reiluja).
5. Pursota leivinpaperille sydämiä. Jätä leviämisvaraa.
6. Paista 175 asteessa noin 12 min. Anna jäähtyä.
7. Sekoita valkuaiseen mansikkatomusokeria ja halutessasi voit vaalentaa kuorrutusta tavallisella tomusokerilla. Voit tehdä myös useampaa eri sävyä. Kuorrutus on sopivaa, kun se on vielä notkeaa, mutta ei liian paksua. Kasta pipari puolittain niin, että pohja ei kastu ja ravistele. Jos kerros on liian paksu, lisää hiukan vettä ja taas vastaavasti liian notkeaan lisää tomusokeria. Vedä piparin reuna kulhoa vasten, jotta kuorrutus ei valu. Voit koristella piparia vielä kuorrutteen ollessa märkä vaikka tummemmalla pikeerillä.

Raidat on pursotettu paksulla pakastepussilla, jonka kulmaan on tehty pieni reikä.


Ystävänpäiväkahvilla voi tarjota jotain erikoisempaa. Tein makeita eclaireja eli pitkänomaisia tuulihattuja mansikkatomusokerikuorrutteella. Tässä käytin appelsiinmehua nesteenä ja pieneksi ongelmaksi muodostui kuorrutteen halkeilu. Ei se makua haitannut, mutta ehkä pikeeri toimisi paremmin jollei tarvitse vältellä raakaa kananmunaa.


Eclairit

130 g maitoa
130 g vettä
120 g voita
1 tl sokeria
140 g vehnäjauhoja
5 kananmunaa

Kuorrutus:

DanSukker mansikkatomusokeria
DanSukker tomusokeria
appelsiinimehua

Täyte:
150 g tummaa suklaata
150 g appelsiinirahkaa
2 dl vispikermaa
2 liivatetta
tilkka appelsiinimehua
DanSukker tomusokeria

1. Kuumenna kattilassa nesteet ja voi. Voin tulee sulaa kokonaan. Sekoita sokeri ja jauhot keskenään.
2. Lisää jauho/sokeri yhdellä kertaa kuumaan nesteeseen ja sekoita voimakkaasti. Massa muuttuu paksummaksi ja muodostaa pallon eli se irtoaa pohjasta ja reunoilta. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä (ei aivan kylmäksi asti).
3. Sekoita kananmunat yksitellen koko ajan sekoittaen. Siirrä tuulihattumassa pursotinpussiin. Voit käyttää pyöreää tyllaa, jos haluat.
4. Pursota noin peukalon paksuisia pötköjä leivinpaperin päälle. Pituuden voit itse määrittää, ehkä jotain 10-15 cm pitkiä.
5. Paista 200 asteessa n. 20 min, kunnes tuulihatut ovat kauniin vaaleanruskeita. Älä avaa luukkua kesken paiston, etteivät ne läsähdä.
6. Anna jäähtyä, kuorruta ja täytä haluamallasi tavalla esim. suklaamoussella.

Täyte:
1. Kuumenna kattilassa 1/2 dl kermaa, lisää suklaa ja sulata. Anna hetki jäähtyä.
2. Vatkaa loppu vispikermasta vaahdoksi.
3. Kuumenna  appelsiinimehu (noin 1 rkl) mikrossa ja lisää liotetut liivatteet siihen. Sekoita liivateseos rahkan joukkoon.
4. Yhdistä suklaa ja rahka-liivatesos ja kääntele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon. Tarkista maku ja lisää sokeria maun mukaan. Siirrä vaahto pursotinpussiin, jossa on täytetylla tai tavallinen pyöreäpäinen tylla.
5. Pursota täyte eclairin sivusta tai päästä. Jos tylla ei mene helposti kuorenläpi, voit tehdä ensin reiän jollain terävämmällä tikulla.

Pötkö pursotettuna.


Sekoita syvällä lautasella mansikkatomusokeria, appelsiinimehua ja tavallista tomusokeria, kunnes kuorrute on notkeaa, mutta ei liian paksua.


Kasta jäähtynyt tuulihattu kuorrutteeseen.


Tämä on soma näinkin.


Mutta lisäkoristelua voi tehdä esim. vain mansikkatomusokerista tehdyllä, tummemmalla kuorrutteella.


Vetämällä hammastikulla pilkkujen läpi saa aikaan sydämiä.


Valmiit, täytetyt eclairit.


Kurkkaa muita ystävänpäivän makeuksia täältä!

yhteistyössä Suomen Sokeri ja Blogirinki.

http://www.blogirinki.fi/

2 kommenttia:

  1. Suloisia ja herkullisia lahjoja! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan suussa sulavia molemmat. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista