Sivut

torstai 26. syyskuuta 2013

Suklaaspray

Ystäväni pyysi tekemään pari juustokakkua ja tein yhden mango- sekä yhden mansikkajuustokakun. Tähän mansikkaiseen tuli urheiluseuran logo ja koska kakku haettiin jo edellisenä iltana, kuorrutin kakun suklaaspraylla. Näin koristeet kestävät paremmin sulamatta. No, kakulle ei käynyt loppujen lopuksi kovinkaan hyvin. Mansikat taisivat jäädä liian jäisiksi ja kakku lösähti yön aikana. Ihme juttu, sillä samalla tyylillä olen kakun ennenkin tehnyt. Ehkä autolla kuoppaisilla teillä rumputus ja liian vähäinen liivatemäärä mansikoihin suhteutettuna tekivät tehtävänsä :( Ennen lösähdystä kakku näytti tältä:


Suklaasprayta on helppo käyttää, mutta kakun pinnan pitäisi olla ihan tasainen. Kaikki möykyt jäävät näkyviin. Tosin suihkutin suklaata melko kevyesti, ehkä paksumpi kerros olisi parempi. Värikin jäi vaaleaksi. Täytyy kokeilla johonkin toiseen kakkuun reilummalla määrällä :D



6 kommenttia:

  1. Kappas, en tiennytkään olevan tuollaista suklaaspraytä. Katselin joku päivä, kun Heston teki vastaavaa pintaa maaliruiskulla ja harmittelin, kun sen pitää olla niin hankalaa. Kakusta tuli hyvännäköinen sillä tekniikalla. Mutta nythän se onkin paljon helpompaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ei ollut myöskään hajuakaan suklaaspraystä kaikkea oppii, upea kakku ja huolitellut yksityiskohdat.

    VastaaPoista
  3. Voi kääk tuota kokemusta! Itsellä jäänyt myös mietityttämään muutama kerta, kun on vastaavasti käynyt. Mikä ihme siinä on, että samalla vanhalla reseptillä leivottu kakku läsähtää täysin, jolla aina ennen onnistunut?! Mutta leivonnassa on niin monen monta pientä juttua, jotka on kytköksissä toisiinsa, että jos jokin mättää, niin sitten kaikki mättää ;)
    Mutta komea oli kakku ainakin ennen uutta ulkonäköä! :D

    VastaaPoista
  4. Kiitokset tätäkin kautta Turtlespipareista! Ne ovat olleet menestys alusta viimeiseen muruseen saakka. :)
    Kyllä sinun taitoihisi voi luottaa! ;) *peukku pystyyn*'

    Hyvää ja rauhallista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  5. miten suklaasprayta käytetään? Onko se pullossa? miten sitä suihkutetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaaspray on pullossa ja se laitetaan 30 minuutiksi lämpimään veteen. Pulloa ravistetaan (sisällä on kuula, jonka kuuluu liikkua jolloin spray on valmis suihkutettavaksi) ja suihkutetaan n. 20 cm etäisyydeltä tasaisesti kakun pinnalle. Kakun voi laitta myös hetkeksi pakastimeen ennen suihkutusta, jotta pinta on varmasti riittävän kylmä. Suihkutin kakun ulkona, jolloin suklaata ei ole koko keittiö täynnä :D

      Poista