Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa Vappua!

Herkullista vappua kaikille!

Meillä on lasten serkuksia vappua viettämässä ja tein heille churroja herkkupaloiksi. Simaa, churroja sekä suklaakastiketta. Kyllä tällä reseptillä vappu sujuu makeissa tunnelmissa :D


Churrot

2 1/2 dl vettä
100 g voita
1/4 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 sitruunan kuoriraaste ja 1/2 rkl sitruunanmehua (voi jättää poiskin)

Paistamiseen: 5 dl rypsiöljyä

Pinnalle:
1 dl sokeria
1 1/2 tl kanelia

1. Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kiehauta. Lisää jauhot ja vatkaa voimakkaasti muutama minuutti, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Nosta kattila liedeltä.
2. Vatkaa munat toisessa kulhossa kevyesti vaahdoksi. Kaada munavaahto vähitellen lämpimän taikinan joukkoon samalla vatkaten. Lisää sitruunan kuoriraaste ja mehu. Siirrä taikina pursotuspussiin tai muovipussiin, josta leikkaat kulman pois.
3. Kuumenna öljy uppopaistamista varten suurehkossa kattilassa. Öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudotettu taikinapala nousee heti pintaan ja öljy alkaa voimakkaasti kuplia.
4. Pursota taikinasta öljyyn sormenpaksuisia, reilun kymmenen tankoja. Voit leikata taikinan poikki saksilla. Varo, ettei taikinapussi koske kuumaan öljyyn. Paista muutama churro kerrallaan molemmin puolin reilusti ruskeiksi. Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja kääntele leivonnaiset sitten sokerissa. Halutessasi voit maustaa sokerin kanelilla tai käyttää valmista kaneli-sokeriseosta.

Suklaakastike on helppo tehdä. Noin puoli desiä kuohukermaa kuumennetaan ja siihen sekoitetaan paloiteltu tumma suklaa, noin 150 g. Sekoitetaan kiiltäväksi, paksuksi kastikkeeksi.




Churrokasa katosi nopeasti.



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kesäkukkia

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen... Kakkuihin kesä tuli jo :D
Tein sokerimassasta erään tutun pyynnöstä kukkia viikonlopun juhlakakkuihin. Toiveena oli jotain naisellista ja ehkä pioneja tai jotain. Kaikkia koristeita ei tarvitse kakkuun änkeä, mutta tässä vaihtoehtoja mistä valita:


Pioni.


Lähikuvaa.


Vinkki!

Minulla oli helmiäisspray loppu ja sillä olen yleensä kiinnittänyt ja tasoittanut tomuvärin kukkiin. Se ei ole välttämätöntä, mutta usein tomuväri jää hiukan epätasaisesti tai ikävän mattapintaiseksi juuri sudittuna. Jos kaapissa ei ole helmiäissprayta, hyvä kikka on käyttää höyryä apuna. Laitoin vettä kattilaan ja kuumensin liedellä kiehuvaksi. Otin kukan tai lehden käteen ja pidin höyryssä ihan vain muutaman sekunnin ajan. Käsi ei pala kun pitää kukkaa riittävän kaukana. Höyry tasoittaa tomuvärin, mutta liian kauan sokerimassakoristetta ei kannata höyrytellä. Koko koriste saattaa romahtaa.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Täytekakku Puuha-Pete

Tänään meni tämä Puuha-Pete pienen pojan synttäreitä juhlistamaan. Toiveesta kakun välistä löytyy suklaakermavaahtoa, mansikkaa ja mansikkahilloa. Kakun yläpinnan tein sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta. Kakkukuvan rajat ovat pikeeristä ja alueet on sen jälkeen maalattu elintarvikevärillä. Muuri on osittain suklaata ja osittain pikeeriä.


Lähikuvaa. Reunalle ripottelin hopeaströsseliä, koska minusta ne näyttivät vähän kuin pieniltä nauloilta tai niiteiltä.


Reunalle pursotin kermasta koripursotuksen ja osan kermasta värjäsin kaakaotomusokerilla.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Paluu menneisyyteen

Kakkukurssin myötä tuli palattua hetkeksi menneisyyteen, kun lupailin laittavani linkkejä muutamiin pursotusohjeisiin. Aivan kurssin loppumetreillä sivusimme myös suklaakoristeita, vaikka niitä ei varsinaisesti kurssin aikana käyty läpi. Muutaman mallin laitan niistäkin :D

Suklaaperhosia.


Ohje löytyy TÄÄLTÄ ja mallit näihin perhosiin ja sudenkorentoihin TÄÄLTÄ.

Kuvioiden seuraamista ei tarvitse tehdä niin kovin tarkkaan. Omia muutoksia voi tehdä haluamallaan tavalla tai etsiä vaikka netistä uusia malleja.


Suklaareunuksen ohje löytyy TÄÄLTÄ

Pursotusvinkkejä löytyy:
Ensimmäiset tekemäni kermaruusut TÄÄLLÄ
Primrose TÄÄLTÄ
Klassinen ruusu TÄÄLLÄ
Pioni/rullaruusu TÄÄLLÄ
Pullea ruusu TÄÄLLÄ
Ruusunnuput TÄÄLLÄ
Lehtien pursottaminen TÄÄLLÄ

Raidat ruusuihin TÄÄLLÄ
Raitapursotus TÄÄLLÄ
Röyhelöpursotus sivuun TÄÄLLÄ

Moni asia on muuttunut noista ajoista esim. nykyään käytän vispikermaa Flora Vispin tilalla ja vaniljakreemiä en lisää kermavaahtoon, mutta perusasiat ovat samat.



sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kakkukurssi

Tämä viikonloppu on ollut varsin vauhdikas. Pidin kaksipäiväistä (la-su) kakkukurssia Jaakkimassa 13 osallistujalle  ja kurssi oli meikäläiselle ensimmäinen laatuaan. Jännitti aivan mahdottomasti ja koitin pähkäillä ennakkoon "lukujärjestystä" moneen kertaan. Ei päivät ihan ilman kommelluksia sujuneet, mutta paremmin kummiskin kuin mitä ennakkoon pelkäsin. Sujumiseen auttoi innostuneet ja hyvin motivoituneet oppilaat. Kiitokset heille kaikille ja samaa intoa jatkossakin sitten kotona kakkuilun parissa :D

Nyt seuraa runsas kuvakavalkadi. Kakkukurssin otsikkona oli ruusuja ja röyhelöitä. Kurssilla kävimme läpi kukkakoristeiden tekemistä, pursotuksia ja tekokakun kuorrutuksen.

Tässä yksi  tekemäni mallitekokakku. Mukanani vein myös tämän kerroskakun ja kukkaruukun.


Sivussa röyhelöitä.


Koristeita tehtiin vielä lisää tämän kuvan ottamisen jälkeen, mutta aika mahtava aikaansaannos jo tässäkin. Suurin osa osallistujista teki ensimmäistä kertaa kukkia. Alussa oli pieniä hankaluuksi liian pehmeän massan kanssa (kiitos ihanan, mutta lämmittävän auringon), mutta ongelma ratkaistiin sekoittamalla kukkamassaa tavallisen sokerimassan sekaan.


Nyt seuraa lähikuvia. Räpsin kuvia sieltä ja täältä, joten en tiedä kenen mikäkin koriste on.






Vaikka kaksipuoleiset silikonimuotit helpottavat kukkien muotoilua, on niidenkin käytössä omat niksinsä. Liian kovaa ei saa painaa, tomusokeria pitää olla sopivasti jne.. Monen monta kukkaa jäi kiinni silikonimuottiin. Ei muuta kuin muotin pesuun ja uudestaan. Loppujen lopuksi kauniita kukkia alkoi syntyä aivan mieletöntä vauhtia. Käyttämällä eri väriyhdistelmiä tulee kukistakin hyvin erilaisia. Tässä sinisiä kukkia petunia-silikonimuotilla tehtynä.


Tässä sama muotti, mutta pinkkejä kukkia sokerihelmikeskustalla.


Pirteä sitruunaperhonen.


Joukon nuorimman osallistujan kädenjälkeä. Hahmoja ei kurssilla käsitelty, mutta niitäkin toki sai tehdä :D


Romanttisia ruusuja.


Tekokakun suhteen tuli tenkkapoo, koska kaikki styroxpohjat olivat niin vähissä leivontarvikeliikkeistä, että en olisi saanut koko porukkalle omaa styroxpohjaa. Hätä keinot keksii ja askartelin vastaavanlaiset uretaanista, jotka kuorrutin marengilla ja annoin kuivua. Idea oli kenties toimiva???, mutta pohjustuksesta oli vaikea saada tasaista. Suunnittelin kakun päällystämisen niin, että ensin kuorrutimme kakun uudestaan marengilla ja sen jälkeen sokerimassalla. Juu, periaatteessa tämänkin pitäisi toimia, mutta sokerimassa ei oikein tuosta marengista tykännyt. Ehkä vain kevyt kostutus pensselillä olisi riittänyt? Väkisinkin väliin jäi ilmakuplia ja pinnasta tuli helposti epätasainen. Lohdutin osallistujia sillä, että oikea kakku on paljon, paljon helpompi kuorruttaa. Ihan hienoja kakuista tuli pienistä kupruista huolimatta (Huom! siis jotka olivat tekokakun ja marengin vika, ei tekijöiden). Yksi osallistujista toi oman kakun ja hän halusi siihen kermareunat.


Muutama lähikuva kakuista.








Sain vielä yllätystehtävän opiston keittiöltä. Sunnuntaina oli pari kakkua tarjolla kurssejaan päättäville ja niihin toivottiin jotain koristelua. Kakut olivat siis muuten valmiiksi täytettyjä.

Pitsipintainen kakku.


Kermaruusukakku.



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sokerimassakukkia ruukussa

Tein aiemmin näitä rautalangoitettuja kukkia, täällä. Nyt tein niitä lisää esim. tuoksuherneitä, liljoja ja hortensioita. Kokosin kukista asetelman ja aikasta paljon moiseen tarvitaan kukkia. Käytin kaikki kukkiin tarkoitetut rautalangat ja silti vielä muutaman kukan ja lehden olisin tarvinnut. Ei ihme, että rapakon takana isot, runsailla kukilla koristellut kakut ovat tyyriitä. Näissäkin meni muutama tunti ihan iloisesti, vaikka osa kukista oli jo valmiina  :D

Asetelma.


"Ruukku" on styroksia, jonka päällystin marmorikuvioidulla sokerimassalla.Sivusta huomaa, että kukkia olisi vielä tarvittu. Ainakin pari pientä peittämään loput raot.


Pioni.



Sivusta.


Kohta on kesä ja maljakkoon saa ihan oikeita, tuoksuvia kukkia :D


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kermakakkuja

Pitkästä aikaa kermakakkuja :D

Tämä meni ystäväni synttäreille. Pohja on gluteeniton ja välissä toiveesta mansikkaa, kermavaahtoa sekä banaania. Päällä on mansikkamelba liivatteella jämäköitettynä. Valkoiset lastut ovat kookosta.


Suklaaperhosia en ole myöskään pitkään aikaan tehnyt ja nyt tuli tehtyä niitäkin.


Pioni on sokerimassaa.


Toisen ystäväni pojalla oli synttärit ja sinne vein kakun samoilla täytteillä, mutta tavallisella pohjalla. Sankari on armoton Star Wars-fani ja toiveena oli aiheeseen sopiva kuva. Kuvan tilasin täältä.


Tähän kakkuun tein pakastemansikoista pinnan ja jotain meni hyydytyksessä pieleen. Yritin parantaa tilannetta lumijauheella ja tuli opittua sekin, että kiillemansikoiden päälle sitä EI kannata laittaa. Mansikoista tuli aivan homeisen näköisiä : ( No, lisää koristelua ja pursottelin valkosuklaata päälle. Eipä paljon parantunut, mutta kuulemma kakku tuli joka tapauksessa syötyä :D




torstai 11. huhtikuuta 2013

Punssirullat

Marsipaani on kuin homejuusto, joko siitä tykkää tai sitten ei. Täytyy myöntää, etten vielä muutama vuosi sitten tykännyt yhtään marsipaanista. Tai niin ainakin kuvittelin, koska eihän sitä tullut syötyä siinä ajatuksessa, että pahaahan se on. Kakkuilun myötä on tullut maisteltua marsipaania ja siihen olen tottunut vähitellen. En vieläkään marsipaania pelkästään söisi, mutta leivonnaisten kaverina menee oikein hyvin.

Punssirullat ovat minusta herkullisia marsipaanileivonnaisia. Joskus olen ostanut niitä kaupasta ja nyt teki mieli tehdä niitä ihan itse. Traktorikakusta jäi ylimääräistä suklaakakkupohjaa ja lisäsin mukaan suklaadigestivemurua. Näissä on sama periaate kuin perunaleivoksissa. Aineksia voi vaihdella sen mukaan mitä kaapista löytyy.


Tässä on yksi perusohje:

Punssirullat

100 g voita
1 1/4 dl tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ dl keksinmuruja (kaurakeksejä, Digestive-keksejä ym.)
2 ½ dl sokerikakun  muruja
2 rkl punssia
250 g vihreätä marsipaania
150 g tummaa suklaata

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri. Siivilöi mukaan kaakaojauhe.
2. Murskaa keksit ja murenna kakunpalat. Sekoita mukaan tomusokeri-kaakojauhe-voivaahtoon. Mausta punssilla. Maista ja lisää punssia, jos haluat vahvemman maun. Laita hetkeksi kylmään.
3. Jaa massa kolmeen osaan ja pyöritä tangoiksi. Laita tangot leivinpaperin päälle ja jääkaappiin jähmettymään.
4. Jaa marsipaani myös kolmeen osaan ja kauli niistä pötköjen pituiset kaistaleet. Kaistaleen leveys tulee olla sellainen, että se riittää pötkön ympäri. Rullaa marsipaani pötkön ympäri, nipistä kiinni ja leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Pyöritä pötkö tasaiseksi.
5. Leikkaa pötköstä 4-5 cm pituisia paloja ja siirrä ne leivinpaperin päälle ja jääkaappiin.
6. Sulata suklaa ja kastele molemmat päät suklaassa. Säilytä punssirullat viileässä.

Oma ohjeeni oli tälläinen:

50 g sitruunatuorejuustoa
50 g voita
1 dl tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
5 dl suklaakakunmurua
2 dl suklaadigestivemurua
3 rkl punssia
300 g marsipaania
180 g tummaa suklaata

1. Työvaiheet kuten ensimmäisessä ohjeessä, mutta osa voista on tuorejuustoa.

Jääkaapissa jähmettyneet pötkön kuorrutus.


Leikkasin saksilla ylimääräisen marsipaanin pois. Marsipaanin voi myös rullata pötkön päälle, mutta silloin kaistaleen täytyy olla juuri sopivan levyinen.


 Kevyt rullaus alustan päällä tasoittaa pinnan.


Yleensä punssirullat ovat tasaisen vihreitä, mutta muutkin sävyt ja kuvioinnit ovat sallittuja.


 Raitapötkö.


Paloiksi leikattuna odottamassa päiden kastamista suklaaseen. Suklaata voi olla ohjetta enemmänkin, koska viimeisten punssirullien päinen kastaminen alkoi mennä jo hankalaksi.


Näitä voisi sanoa kevätpunssirulliksi :D


Rullaati rullaa.


Nam! Hyvää kahvin kanssa :D