Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparitaloja

Tänä vuonna piparitalojen rakentelu on jäänyt melko myöhäiseksi, mutta vielä ehtii ennen joulua piparoida piparirakennelmia. Ensimmäinen satsi meni myyjäisiin puoliksi hyväntekeväisyytenä eli tarpeet korvattiin, mutta työn tein ilmaiseksi. Mukava osallistua hyvään tarkoitukseen tällä tavalla.

Tein kuusi kohtuullisen kokoista piparitaloa, sillä isoja on ihmisten vaikea kuljetella myyjäisistä kotiin. Jokainen talo on omanlainen, joten asiakkailla toivottavasti löytyi mieleinen malli.


Tässä talossa asuu pienen pieni pipariukko.


Vaaleansinisessa katossa on pitsikoristelu.


Tässä talossa asuu ukko ja akka. Talon katolla livertää joululintu ja talon takana seikkailee possut ja bambi.


Tämän talon katon tein Smurffi-suklaatikuista, jotka poksuvat kivasti suussa.


Talon nurkalla kukkii jouluruusu.


Lumiukko vahtii jääkukkaista taloa.


Romanttisen makea talo perinteisellä ranskanpastillikartolla.


Vaaleanpunainen katto on hunnutettu sokerilla ja seinätkin saivat pikeerikuorrutuksen.


Seinään lisäsin pipari- ja pikeerikoristeita.


Talo takaa.


KAAVAT PIENEEN PIPARIMÖKKIIN LÖYTYY TÄÄLTÄ.

23 kommenttia:

  1. Aivan uskomattoman kauniita taas nämä sinun koristelut! :)

    VastaaPoista
  2. Olen jälleen sanaton... Vaikka kuinka yritän itse saada kauniita viivoja ja kuorrutuksia, niin aivan tuherruksiahan ne ovat näiden rinnalla. Olet kyllä todella taitava ja idearikas!

    VastaaPoista
  3. Ihania hannu ja kerttumaisia taloja! <3 Näitä sinun taidonnäytteitä on niin ihana ihastella. Ja hirmu paljon vauvaa olet nähnyt! Odotan innolla, mitä kaikkea ennen joulua ilmaantuukaan blogiin!
    Minä laitoin sitten pystyyn kakkumonsterin joulukalenterin. Tarkoitus olisi laittaa 30 reseptiä blogiin tässä kuussa. Saa nähdä miten kunnianhimoisen ajatuksen kanssa käy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus tuo joulukalenteri :) Vaatii vain aika paljon työtä. Joskus olen miettinyt piparikalenterin tekemistä blogiin (joka päivä joku uusi piparijuttu), mutta se pitäisi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi. Joulukuussa ei kyllä mitenkään ehdi :(

      Poista
  4. Ebe, millä liimaat nuo piparitalon osat yhteen? Terveisin Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikeerillä liimaan. Vain nuo hahmot kiinnitän sokerilla ja nekin isomaltoosilla. Isomaltoosi pysyy kirkkaana eikä värjää valkoista kuorrutusta ruskeaksi kuten paahdettu tavallinen sokeri.

      Poista
  5. Nämä talot on ihania!!! Minä olisin vielä kysynyt, että onko nuo räystäiltä nuokkuvat lumikinokset pikeeriä? Muistaakseni joskus olit käyttänyt marenkiakin...
    Terv. Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksuhkoa pikeeriä ovat :D En tällä kertaa tehnyt marenkia taloja varten, mutta sekin kävisi.

      Poista
  6. IHANAT!!! Voi että kun itse edes osais jotain tuonnepäin. Jokainen talo on oma tarinansa. Niin ihastuttavia. Yhdyn edelliseen, millä olet tehnyt nuo "paksut" kermamaiset pursotukset? Jos yrittäis pientä piparitaloa lasten kanssa tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt vähän paksumpaa pikeeriä. Italialainen marenkikin kävisi, mutta en alkanut keittelemään sokerilientä muutamaa taloa varten :)

      Poista
  7. Aivan upeita kaikki! Ostajalla on vaikea valinta :)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia paljon kivoista kommenteista :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania taas kerran - miten ihmeessä ehdit ja saat aikaiseksi noin paljon ?

    VastaaPoista
  10. Sinun työsi käyvät vain kauniimmiksi joka kerta, olet käsittämättömän taitava! Hyvää joulunodotusta ja kiitokset ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  11. Olisiko mitenkään mahdollista saada kaavoja taloihin? Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tehty kaupan valmismuoteilla. Kaavoja on tulossa ainakin pariin taloon, mutta ne on tehty omilla kaavoilla. Yritetään saada myös pieniä taloja mukaan.

      Poista
    2. Pikkuruiseen taloon on nyt kaavat :D

      Poista
  12. Taas on upeita luomuksia sulla! Tuollaisia ei ihan pienessä hetkessä teekään :)

    VastaaPoista