Sivut

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Whoopiet makeille naisille!

Täällä kotona jyllää naisvoima, kolme tytärtä + meikäläinen yhtä miestä vastaan. No ei vaineskaan. Ihan sovulla ollaan, mutta naistenpäivän kunniaksi tein herkuksi vadelma-pistaasiwhoopieita.


Resepti on kirjasta Whoopieleivokset. Ihan täysin tyytyväinen en taikinaan ollut, mutta se saattoi johtua tekemistäni muutoksista. Kaikkia aineita ei ollut kotona, niin laittelin sitten ihan omiani. Omat versiot sulkeissa.

Pistaasi-(vadelma)hunaja-whoopie piet

250 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
iso hyppysellinen suolaa
70 g pistaasipähkinöitä jauhettana+1rkl rouhittuina
115 g pehmeää voita
150 g hienoa sokeria
puolen sitruunan raastetu kuori (raastoin koko sitruunan ja laitoin vielä ruokalusikallisen mehua)
1 iso kananmuna
1,5 dl piimää (1 prk kermaviiliä)

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Siivilöi yhteen jauhot, ruokasooda ja suola. Sekoita mukaan hienoksi jauhetut pistaasipähkinät.
2. Vaahdota voi, sokeri ja sitruunankuori kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon kananmuna ja sen jälkeen puolet jauhoseoksesta ja sitten piimää. Sekoita joukkoon loput jauhoseoksesta.
3. Pursota tai lusikoi 24 pyöreää taikinanokaretta uunipellille leivinpaperin päälle jättäen runsaasti kohoamisvaraa. Ripottele päälle pistaasirouhetta (osasta jätin pois).
4. Paista 180 asteessa 10-12 min, kunnes taikina kohoaa ja tuntuu sormella painettaessa kiinteälle. Anna jäähtyä.

Hunaja-mascarponetäyte
250 g mascarponejuustoa
1,25 dl kuohukermaa
4 rkl tummaa notkeaa hunajaa

1. Vatkaa kerma ja mascarpone tasaiseksi vaahdoksi. Hämmennä mukaan hunaja ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Täytä whoopiet vaahdolla.

En käyttänyt ohjeen täytettä. Laitoin väliin raikkaampia makuja:

Vadelmatäyte:

200 g appelsiinituorejuustoa
2 dl vispikermaa
200 g pakastevadelmia
sokeria maun mukaan

1. Vatkaa vispikerma löysähköksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto mukaan. Murskaa jäiset vadelmat ja lisää vaahtoa käännellen mukaan. Mausta sokerilla.


Koristeeksi pursotin kaakaopikeeriraitoja ja pikkuisia ruusuja lehtineen. Whoopiekuoret eivät oikein maistuneet millekään, ehkä kermaviili oli liian pliisua. Lisäsin sitruunaa, mutta sitä olisi saanut olla kummiskin vieläkin enemmän. Täyte oli hyvää ja siksi näitä syötiin ihan mielellään  :D


5 kommenttia:

  1. ou nam! nämähän ovat minuun makuuni: pähkinää, sitruunaa ja vadelmaa. tämä menee ehdottomasti kokeiltavien reseptien joukkoon. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä ! Minulta ovatkin Whoopiet vielä kokonaan kokeilematta.

    VastaaPoista
  3. Hienot. Hyvää naistenpäivää....

    VastaaPoista
  4. Onpa namin näköisiä! Myöhäiset naistenpäiväterveiset sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiva keksintö! Itselläkin on whoopiesit ollut kokeilussa! Viikonloppuna ajattelin testata kahta uutta makua :) Hyvää naistenpäivän iltaa teille!

    VastaaPoista