Sivut

perjantai 5. lokakuuta 2012

Suklaakakku

Vanhimmalla tyttärelläni oli viime kuun lopussa synttärit. Nuori neitokainen on jo 17 vuotias, uskomatonta! Vastahan hän oli pieni käärö, jota tuoreet vanhemmat ihmettelivät ja ihastelivat.  Tyttäreni lempikakku on suklaakakku. Mieluummin ei täytekakuksi täytettynä, vaan joko kahvikakkuna tai sitten mutakakkuna. Sellaista siis leipomaan :D

Tähän olisin ehdottomasti halunnut tuoreita vadelmia päälle, mutta niitä ei enää ole ja en kaupasta muistanut ostaa tarpeeksi pakastevadelmia. Niinpä ripottelin kuorrutteen päälle vadelmanmakuisia strösseleitä ja koristeeksi laitoin sokerimassaruusun.


Suklaakakku

125 g voita
200 g taloussuklaata
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
80 g mantelijauhetta

kuorrutus:
200 g tuorejuustoa (Philadelphia, vanilja, sitruuna tms.)
n. 1 dl tomusokeria (maun mukaan)
3 dl pakastevadelmia (+ päälle tuoreita samanlainen määrä, jos on)

1. Sulata voi ja pilkottu suklaa. Anna hetken jäähtyä.

2. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää hetken jäähtynyt suklaa-voiseos vaahtoon mukaan koko ajan sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan vähitellen käännellen taikinaa. Kaada taikina irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi ja reunat voideltu. Paista 175 asteessa n.30 min. Kakku saa jäädä kosteaksi sisältä. Anna jäähtyä ja irroita kakku vuoastaan.

3. Vatkaa tuorejuustoon tomusokeri ja kääntele hieman jäiset marjat mukaan. Levitä kakun päälle ja ripottele päälle strösseleita tai tuoreita vadelmia.

Vadelma ja suklaa on yhdistelmä, joka toimii aina, nam!


12 kommenttia:

  1. Onnea vaan äidille ja tyttärelle! Niin se aika rientää, sen huomaa kukin tahollaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea tyttärelle.Aika rientää ihan hurjan nopeasti;poikani meni nyt kesällä naimisiin ja vieläkin ihmetyttää että pikku poikani on nyt mies ja naimisissa;D
    Nätti kakku!

    VastaaPoista
  3. Onnea äitille ja tyttärelle :) Ihana kakku. Lapsista sen näkee miten aika hurahtaa :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ja herkullisen näköinen
    http://makeitaunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen kakku..pakko kokeilla...Vesi tuli heti kielelle!

    VastaaPoista
  6. Aion kokeilla tätä! Mutta en ymmärtänyt ohjeesta missä kohtaa sulatettu voi ja suklaa lisätään joukkoon? Ihan lopuksiko ennen vuokaan kaatamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, se on unohtunut ohjeesta. Hyvä huomio, lisään sen tuonne ohjeeseen :D

      Poista
  7. Onko tämä gluteiiniton? :)

    VastaaPoista