Sivut

torstai 22. syyskuuta 2016

Lapsille kakkuja

Kameraan on jäänyt kasa kuvia lastenkakuista, joten tässä pieni kuvakavalkadi. Aika paljon tulee tehtyä samantapaisia kakkuja, kun sellaisia toivotaan, mutta jokainen on kuitenkin aina vähän omanlaisensa.

Kaksikerroksinen pupukakku marenkivoikreemipursotuksella.


Pupu.


Frozen-kakku.


Anna, Elsa ja Olaf.


Toinen pelkällä Olafilla.


Minni Hiiri.


Ryhmä Hau.


Samppa.


Naapuriin toivottiin musiikkiaiheista synttärikakkua violeteilla ruusuilla.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Punaherukka-marenkipiiras

Instagramin puolella piirakka olikin jo esillä ja tähän toivottiin ohjetta. Eilen illalla tekaisin pikaisen uuden piirakan ja sain otettua muutaman kuvan tekovaiheista.


Punaherukka-marenkipiiras

Pohja:

3,5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl tomusokeria
150 g voita
1 pieni kananmuna
1 (luomu) appelsiinin/sitruunan kuoriraaste (n. vajaa ruokalusikallinen)

1. Nypi kylmä, pilkottu voi, tomusokeri ja jauhot keskenään murumaiseksi seokseksi.
2. Lisää kananmuna ja kuoriraaste. Sekoita nopesti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa liikaa.
3. Laita vähintään puoleksi tunniksi kelmuun käärittynä jääkaappiin.
4. Kauli n. 4 mm ja leikkaa sopiva pala piirakkavuokaan.
5. Paista 225 asteessa 10-12 min, kunnes pohja on kypsä. Anna jäähtyä.

Täyte:

250 g punaherukoita
2,5 rkl maissitärkkelystä (tai perunajauhoja)
0,6 dl sitruunamehua
1,6 dl appelsiinimehua
90 g sokeria
85 g suolatonta voita (kuutioitu)
3 keltuaista
1 kananmuna

1. Laita n. ruokalusikallinen vettä kattilan pohjalle ja kaada punaherukat kattilaan. Keitä n. 10 min, kunnes marjat ovat pehmeitä. Soseuta ja paseeraa siivilän läpi. Anna jäähtyä.
2. Vispaa kattilaan punaherukkasoseen kanssa sitruuna- ja appelsiinimehu, sokeri ja maissitärkkelys. Kuumenna kunnes kiisseli pulpahtaa muutaman kerran ja seos sakenee. Ota kattila pois liedeltä.
3. Lisää suolaton voi, sekoita kunnes voi on sulanut.
4. Vispaa kananmunat kevyesti ja lisää mukaan punaherukkakiisseliin. Laita kattila takaisin liedelle ja kuumenna kunnes kiisseli sakenee uudelleen, ei kuitenkaan yli 85 asteen (muuten kananmuna alkaa maistua kiisselissä). Anna hetki jäähtyä ja kaada paistetulle piirakkapohjalle. (Jos haluat ettei pohja vety jääkaapissa, niin sivele esim. valkosuklaata ohuelti piirakkapohjan sisäpuolelle ennen kiisselin kaatamista). Anna jäähtyä ennen marengin lisäämistä.

Marenki:

4 valkuaista
200 g Siro-sokeria
2 tl maissitärkkelystä

1. Sekoita sokeri ja tärkkelys toisiinsa. Vispaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi ja lisää Siro-sokeria/tärkkelysseosta pikkuhiljaa valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes marenki on sopivaa ja vatkaimia nostettaessa marenkiin jää huippu.
2. Levitä marenki piirakan päälle ja paista uunissa 150 asteessa n. 30 min kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Anna jäähtyä ja nauti.


TAI
 italialainen marenki:

130 g valkuaista
225 g sokeria
n. 0,5 dl vettä

1. Kaada sokeri kattilaan ja lisää vettä kunnes sokeri juuri ja juuri peittyy. Kuumenna sokerilientä ja pese tarvittaessa reunoja pensselillä ja vedellä (ettei sokeri kiteydy).
2.  Laita marengit vatkautumaan kun lämpötila lähenee 118 astetta. Sopiva sokeriliemen lämpötila on 118-122 astetta.
3. Kaada kuumaa sokerilientä pikkuhiljaa vaahdotettujen valkuaisten joukkoon koko ajan vatkaten. Anna vatkautua jonkin aikaa sokeriliemen lisäämisen jälkeen, jotta marenki jäähtyy.
4. Levitä marenki piirakkapohjalle ja polta pinta kaasupolttimella.

Tein vain puolikkaan annoksen, kun minulla oli aika pieni piirakkarengas. Pohjan voi toki tehdä tavalliseen piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan.

Mittasin piirakkarenkaan leveyden ja leikkasin kaistaleen reunaa varten. Kaulitun levyn paksuus oli tässä n. 4 mm. Isommassa vuoassa voi olla hiukan paksumpikin ja taas vastaavassa pienessä vuoassa ohuempi, n. 2-3 mm.


 Kääräisin kaistaleen piirakkarenkaan sisäreunalle.


Otin kaulitusta taikinalevystä sisäosan kokoisen, pyöreän palan ja kostutin yhtymäkohdan vedellä.


 Painelin reunan ja pohjan kiinni toisiinsa ja pistelin haarukalla reikiä ettei taikina nouse paistossa.


Paistetun pohjan päälle tuli ensin punaherukkatäyte ja sen päälle laitoin kerroksen italialaista marenkia.


Loput marengista pursotin isolla ruusutyllalla piirakan päälle.


Pursotin terälehtiä pätkissä, mutta jos haluaa spiraalin niin pursotusta voi vaan jatkaa yhtäsoittoa ja samalla pyörittää kakkuhyrrää tai muuta pyörivää alustaa. Varsinkin noita spriraaleja on maailmalla näkynyt paljon esim. täällä ja täällä ja vielä erityisellä sivuaukkotyllalla tehtynä saa tosi kaunista jälkeä.


Pursotukset voi tehdä aika lähelle reunaa.


Valmis pursotus.


Koska tein italialaisesta marengista pinnan, niin poltin sen kaasupolttimella. Jos polttamisen suunta on keskeltä ulospäin, niin marenkiterälehdet kaareutuvat ulospäin.


Tässä aiemmin tehty piiras.


Marenkia on melko runsaasti, kun tein sitä enemmän kuin puolikkaan annoksen. Ei haittaa ollenkaan, hyvää oli :)




torstai 8. syyskuuta 2016

Vegaanisia leivonnaisia

Kesän aikana on tullut tehtyä useampiakin vegaanisia leivonnaisia. Kummityttö ja toinen siskontytöistä ovat olleet jo jonkin aikaa vegaaneja ja olen heille (ja toki meille muillekin) tehnyt erilaisia herkkuja.  Haastavinta on kananmunien korvaaminen, maitotuotteisiin on helpompi löytää vegaanisia vaihtoehtoja.

Macaroneja olen tehnyt aquafabasta eli kikhernetetran nesteestä. Ohje löytyy täältä, mutta täytteeseen käytin tummaa, maidotonta suklaata ja kaurakermaa sekä Mariannecrushia.


Riisipiirakat maistuvat hyvin, sillä kaurakermaan keitetty riisipuuro on vallan mainiota. Tästä tykkään melkein enemmän kuin normimaidosta tehtynä ja ei pala niin helposti pohjaankaan. Ohje löytyy täältä, mutta maidon tilalla on kauramaito ja voiteluun käytin maidotonta margariinia.


Kummityttö kaipaili vegaanisia suklaapatukoita ja tein muropohjaisia, kinuskitäytteisiä suklaapatukoita, jotka kuorrutin tummalla suklaalla ja riisimaitosuklaalla. Osaan kokeilin kinuskin päälle riisikrokanttia.

Suklaa-kinuskipalat

Pohja:
250 g maidotonta leivontamargariinia
1 1/4 dl sokeria
1-2 rkl omenasosetta
5 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta

Kinuski:
3 dl kaurakermaa
3 dl fariinisokeria

Kuorrutus:
200-300 g tummaa suklaata
50 g riisimaitosuklaata


1. Vaahdota huoneenlämpöinen margariinia ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää 1-2 rkl omenasosetta.
2. Lisää vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri mukaan. Taputtele taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipellille tai vuokaan (n.34cmx34 cm). Nämä on tehty Iloleipurin suorakaiteiseen vuokaan, joten taikinakerroksesta tuli hiukan paksumpi. Pistele pohja haarukalla.
3. Paista uunin keskitasolle 200 asteessa noin 10-15 min. Anna jäähtyä.
4. Mittaa kaurakerma ja fariinisokeri paksupohjaiseen kattilaan. Keitä seosta 40-60 min, kunnes kylmään veteen tipautettu kinuskitippa jähmettyy. Kaurakerman keitto kestää pidempään ja loppuvaiheessa helposti sitkistyy jos keitto menee yli.  Kaada kinuski muropohjan päälle ja anna jähmettyä.
5.Leikkaa sopiviksi pötköiksi ja kasta temperoituun tai varovasti sulatettuun suklaaseen. Voit myös levittää suklaa kinuskin päälle kun se on levynä ja leikata vasta sen jälkeen palat leivoksiksi. Silloin suklaata riittää 150-200 g.

Filotaikina on vegaanista ja siitä tein lehteviä marjakoreja. Filotaikinan väliin levitin sulatettua maidotonta margariinia ja sokeria. Sokerin voi maustaa myös vaniljasokerilla. Kerroksia oli kolme päällekkäin ja levyn leikkasin neliöiksi. Neliöt laitoin muffinvuoan koloihin ja paistoin ohjeen mukaan.



Täytteeksi tein tummasta suklaasta ganachen, vadelmahilloa, Alpro soya vispiä+sokeria ja marjoja.


Hyydykekakkujen pohjaksi käy vegaaniset keksit, kuten esim.Oreot ja Digestive. Tässä mansikkakakussa on Digestivepohja.


 Mansikkainen hyydykekakku (20 cm vuoka)

Pohja:
150 g Digestivekeksimurskaa
65 g maidotonta margariinia

Täyte:
1/2 l mansikoita
80 g iChoc vegaanista valkosuklaata (1 levy)
0,5 dl kauravaniljakastiketta
2,5 dl Alpro soya vispiä
O,5 dl soijajogurttia
4 pss Vegegel
2 rkl sitruunamehua
vaniljasokeria maun mukaan
tomusokeria maun mukaan

Päälle:
mansikoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

1. Sekoita keksimurska ja sulatettu rasva. Levitä seos irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi.
2. Kuumenna kauravaniljakastike ja kaada pilkotun suklaan päälle. Anna hetki sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jos suklaa ei sula, käytä hetki mikrossa.
3. Vispaa soijavispi vaahdoksi ja jätä jääkaappiin odottamaan.
4. Soseuta mansikat, laita kattilaan ja lisää sitruunamehu. Sekoita vegegel hyvin soseeseen ja kuumenna liedellä. Seos muuttuu paksummaksi, ota kattila pois liedeltä.
5. Lisää soijajogurtti ja suklaaseos mansikkasoseen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
6. Yhdistä soijavispi ja hieman jäähtynyt mansikkaseos toisiinsa. Tarkista maku ja lisää sokeria maun mukaan. Voit käyttää myös soseutetta mansikkahilloa makeuttamiseen, niin saa vielä lisää mansikkaista makua. Kaada vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa.
7. Levitä pinnalle mansikat ja tee hyytelösokeriliemi pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä sudilla pinnalle. Anna jähmettyä jääkaapissa.

 Kakku jää melko pehmeäksi. Vegegeliä ei voi tämän enempää lisätä, koska silloin se alkaa maistua läpi.Kakun voi laittaa hetkeksi pakastimeen, jotta siitä saa leikattua helpommin paloja. Kesti kuitenkin kasassa :)



Tyttären synttäreille tein vadelma-passion hyydykekakun ja tämä oli minusta parempaa kuin tuo mansikkainen. Toivottavasti muistan oikein mitä siihen laitoin, kun sävelsin moussea siinä tehdessä enkä laittanut tarkkoja määriä ylös (testikakku vain). Ohje ei siis ole välttämättä kovin tarkka, mutta sitä voi tuunata mielensä mukaisesti.



Vadelma-passionkakku

Pohja:
1 pötkö Oreokeksejä
n. 50-60 g maidotonta margariinia (sen verran vain, että pysyy kasassa ettei tule liian rasvainen)

Täyte:
2,5 dl Alpro soya vispiä
80 g iChoc valkosuklaata
300 g (2 prk) Alpro  GoOn passion 
0,5 dl kaurakermaa
1/2 prk Sheese maustamaton "tuorejuusto"
150 g mangososetta
n. 40 g passionpyrettä
3 pss Vegegel 
tomusokeria
vaniljasokeria
loraus passionlikööriä

Päälle:
vadelmia
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

1. Murskaa keksit ja lisää sulatettua rasvaa. Levitä seos irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi.
2. Kuumenna kaurakerma ja kaada se pilkotun suklaan päälle. Anna sulaa ja sekoita tasaiseksi.
3. Sekoita GoOn passion ja sheese keskenään. Lisää valkosuklaa mukaan.
4. Laita kattilaan mangosose ja passionpyre kattilaan ja lisää vegegel joukkoon. Kuumenna kunnes paksunee ja ota pois kattila liedeltä. 
5. Yhdistä seokset keskenään ja sekoita tasaiseksi. Vegegel tekee mangososeesta liisterimäisen, joten se massa pitää sekoittaa hyvin.
6. Vatkaa soijavispi vaahdoksi ja yhdistä vaahdot. Tarkista maku ja lisää tomusokeria, vaniljasokeria ja passionlikööriä maun mukaan. Likööri ei ole välttämätön, mutta se antaa mousseen vähän potkua.
7. Kaada mousse vuokaan, laita jääkaappiin jähmettymään.
8. Levitä vadelmat päälle ja tee hyytelösokeriliemi pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä sudilla pinnalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.